Nyt Viaplayssa: Kauhuelokuvien klassikon idea syntyi selittämättömistä kuolemista – leffassa Johnny Depp ensiroolissa

IMDb-arvosana on 7,4.

2.8.2022 14:33

Elisa Viihde Viaplayssa on nyt katsottavissa varsinainen kauhuelokuvien klassikko – Painajainen Elm Streetillä (1984).

Nancy näkee hirvittäviä painajaisia. Samaan aikaan hänen koulutoverinsa, jotka myös näkevät samoja unia, teurastetaan heidän nukkuessaan. Raakojen murhien takana on nuorten opiskelijoiden yhteisten painajaisten paholaismainen hahmo. Mutta kun poliisi ei ota Nancyn tarinaa kuuleviin korviinsa, tytön on kohdattava tappaja itse tämän varjomaisessa valtakunnassa.

Näyttelijöinä Heather Langenkamp, Robert Englund, John Saxon, Ronee Blakley, Amanda Wyss, Jsu Garcia sekä myöhemmin Hollywoodin supertähdeksi noussut Johnny Depp.

Ohjaaja Wes Craven sai alun perin idean elokuvaan oudoista Kaakkois-Aasiassa tapahtuneista kuolemista, joissa ihmiset vaikuttivat kuolleen selittämättömästi painajaisten kourissa. Idea poiki menestysleffan, ja New Line Cinema pelastui konkurssilta sen menestyksen ansiosta. Studio saikin leikkimielisesti lempinimen ”talo, jonka Freddy rakensi”.

Mainittakoon vielä, että Heather Langenkamp voitti Nancy Thompsonin roolin yli 200 näyttelijän nenän edestä. Muita pyrkijöitä olivat muun muassa Jennifer Grey, Demi Moore, Courteney Cox, Tracey Gold ja Claudia Wells. Alla traileri.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa