Nyt Viaplayssa: Tähtinäyttelijä tekee varman aristokraatin roolin – leffa on onnistunut tarina lähihistoriasta

IMDb-arvosana on 6,9.

5.2.2022 11:03

Elisa Viihde Viaplayssa on nyt elokuva The Queen (2006).

Helen Mirrenin Elisabet on etäinen, pidättyvä ja järkevä – aivan kuten kuningashuoneen edustajan kuuluukin. The Queen kertoo, miten Elisabet ja muu kuninkaallinen perhe reagoivat lyhyen ajan sisällä kahteen dramaattiseen asiaan. Vuonna 1997 valtaan nousee Britannian historian nuorin pääministeri, Tony Blair, ja vain hiukan myöhemmin prinsessa Diana kuolee auto-onnettomuudessa.

Näyttelijöinä myös Michael Sheen, James Cromwell sekä Helen McCrory. Ohjaajana Stephen Frears.

Episodin arvostelussa tuumittiin seuraavasti:

”The Queen antaa katsojalla mahdollisuuden kurkistaa kulissien taakse millaista on elämä kuningasperheessä, millainen on muodollisen valtionpäämiehen suhde pääministeriinsä ja miten pääministeri voi vaikuttaa kuningattareen. Se että tapahtumat nivoutuvat prinsessa Dianan kuoleman yhteyteen, tuo kerrontaan jäntevyyttä, joka muuten olisi jäänyt köykäiseksi. Silti tarina jää hieman etäiseksi ja näytelmänoloiseksi. Tästä syystä The Queen ei nouse Frearsin parhaimmistoon, vaan jää mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi, joka unohtuu pian mielestä. Se on ihan mukava, mutta ei pakko-nähdä -elokuva.”

Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia