Nyt Yle Areenassa: Neljän tähden dokumentti, joka sai ensi-iltansa aiemmin tänä vuonna

Tuore dokumentti Areenassa.

26.10.2021 23:01

Melkein puolen vuoden ajan Yle Areenassa on katsottavissa mainio dokumentti tältä vuodelta Eatnameamet – hiljainen taistelumme, joka kertoo tämän päivän saamelaisista.

Dokumentti seuraa saamelaisia ja nostaa esiin Suomen valtion poliittisia päätöksiä, jotka eivät ole aina olleet saamelaisille eduksi. Suvi Westin ohjaamassa dokumentissa pureudutaan myös päivän polttaviin aiheisiin, kuten kulttuuriseen omimiseen saamelaisten näkökulmasta.

Episodin neljän tähden arvostelussa elokuvaa kuvattiin tervetulleeksi puheenvuoroksi.

”Jokisaamelaisen Suvi Westin tuore dokumentti Eatnameamet – hiljainen taistelumme (Eatnameamet – Min jaskes dáistaleapmi) ei jää pelkäksi poliittiseksi pamfletiksi. Se on kaunis dokumenttielokuva, joka ei kaunistele saamelaisten kokemuksia sen enempää kuin Suomen valtion tekemisiä tai tekemättä jättämisiäkään.”

Katso dokumentti täältä.

Lisää luettavaa