Odotatko aina valon vaihtumista vihreäksi liikennevaloissa? Palkittu elokuva kertoo ”oikein toimineista” maan hiljaisista

Elokuva on katsottavissa Areenassa.

Risto-Pekka Blomin käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva Ihmissoihtu on voittanut kansainvälisen kilpasarjan pääpalkinnon Norjan Grimstadissa.

Palkinto on suuruudeltaan 50 000 Norjan kruunua, ja se mahdollistaa elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Ihmissoihtu on aiemmin palkittu Tampereen elokuvajuhlien erikoispalkinnolla ja kunniamaininnalla Minimalenissa.

Ihmissoihtu on yhden kuvan lyhytelokuva öisistä liikennevaloista, joissa kunnialliset ihmiset odottavat valojen vaihtumista. Se kertoo turvallisuudentunteen katoamisesta hallitsemattomasti muuttuvassa maailmassa.

Elokuvan ihmiset edustavat ”oikein toimineita” maan hiljaisia, jotka eivät pilkkaa tai väheksy erilaisia ihmisiä – mutta se ei heille käy, että tullaan sotkemaan vallitseva järjestys ja lietsomaan jos mitäkin huutelua nakkikioskilla.

Risto-Pekka Blom on tunnettu kokeellisista lyhytelokuvistaan ja mediataideteoksistaan. Blom on kiinnostunut muotoon ja kerrontaan liittyvästä kokeellisuudesta, minkä kautta hän pyrkii etsimään ja vahvistamaan omaa ääntään.

Hänen teoksiaan yhdistäviä teemoja ovat ihmisyyden ja vierauden kokemukset sekä yksilöön ulkoa kohdistuvat vaatimukset siitä, kuinka elämä kuuluisi elää.

”Oon tosi hämmentynyt ja onnellinen”, kuvailee ohjaaja tunnelmiaan juuri palkinnosta kuultuaan. ”Onnellinen kuin possu mutakylvyssä”, Blom kertoo tiedotteessa.

Ihmissoihtu on katsottavissa tällä hetkellä Areenassa. Lyhärin kesto on kuusi minuuttia. Pistä alta pyörimään.