Ohjaajamestari Michael Haneke tekee ensimmäisen tv-sarjansa – tulossa jotain aivan uutta

Lost-henkinen tarina saanee tämän tekijän käsissä uudenlaisen käsittelyn.

30.1.2018 17:49

Funny Games, Pianonopettaja ja Valkoinen nauha -elokuvistakin tunnettu käsikirjoittaja-ohjaaja Michael Haneke tekee pian uuden aluevaltauksen luomalla ensimmäisen tv-sarjansa.

10-osainen Kelvin’s Book sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuteen, jossa joukko lentokoneessa matkustavia nuoria joutuu tekemään pakkolaskun kotinsa ulkopuolelle. Näin nuorille paljastuu karu totuus kotimaansa todellisesta tilasta.

Sarjan sanotaan olevan seikkailullinen tarina, joten kyseessä on ehdottomasti jotain uutta kylmän tarkkailevista elokuvistaan tunnetulle Hanekelle. Vielä ei tosin tiedetä, kirjoittaako ja ohjaako Haneke koko sarjan vai jääkö hän lopulta vastaavan tuottajan rooliin.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia