Onnea Demi Moore! Tältä bikinikuntoinen tähti näyttää nykyään

Seuraavaksi tulossa kauhuelokuva.

12.11.2022 06:00

Hollywood-näyttelijä Demi Mooren hieno ura kattaa jo viisi eri vuosikymmentä. Hän täytti perjantaina pyöreät 60 vuotta.

Mooresta tuli teini-ikäisenä Elite Modelsin malli, ja pian hän alkoi harjoitella myös näyttelemistä. Hän saikin ensimmäisen elokuvaroolinsa jo 19-vuotiaana.

Tähti koki kirkkaimmat parrasvalot 80- ja 90-luvuilla, kun hänet nähtiin monissa ison budjetin elokuvissa. Perheessä oli tuolloin myös toinen supertähti, sillä hän oli naimisissa vastikään uransa lopettaneen Bruce Willisin kanssa. Heillä on edelleen hyvät välit, ja he viettivät paljon aikaa yhdessä koronapandemian aikana.

Näyttelijän mainitsemisen ansaitsevia elokuvia ovat ainakin kassamenestys St Elmo’s Fire (1985), näyttelijän suosiota edelleen kasvattanut Muuten – se viimeöinen (1986), Patrick Swayzen kanssa tehty koskettava elokuva Ghost – näkymätön rakkaus (1990) sekä Tom Cruisen vastanäyttelijänä tehty Kunnian miehiä (1992).

Maininnan arvoinen on myös elokuva Striptease (1996), joka teki Mooresta Hollywoodin parhaiten palkatun naisen. Elokuva tosin myös vahingoitti Mooren uraa, ja hän saikin lytätystä roolisuorituksestaan Golden Raspberry -palkinnon.

Moore jatkaa edelleen uraansa, ja seuraavaksi häneltä on tulossa kauhuelokuva nimeltään The Substance. Siinä nähdään myös edesmennyt näyttelijä Ray Liotta. Alla Mooren jakamia Instagram-julkaisuja.

Lähde: Breaking News, Looper

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa