Oscar-gaalan pääesiintyjä julki! – laulaja ehdolla itsekin

54 miljoonaa levyä myynyt popin supertähti palasi vastikään kuuden vuoden keikkatauolta.

24.2.2023 08:30

Pop-laulaja Rihanna esiintyy vuoden 2023 Oscar-gaalassa.

35-vuotias megatähti on myynyt uransa aikana noin 54 miljoonaa albumia.

Muun muassa Diamonds, Umbrella ja Only Girl (In The World) –nimisistä hiteistään tunnettu laulaja teki paluun kuusi vuotta kestäneeltä keikkatauolta pari viikkoa sitten, esiintymällä Super Bowlin – amerikkalaisen jalkapallon finaalin – puoliajalla.

Rihanna on tänä vuonna myös Oscar-ehdokkaana. Black Panther: Wakanda Forever -elokuvan tunnuskappale Lift Me Up on ehdolla parhaaksi alkuperäiskappaleeksi.

Järjestyksessään 95. Oscar-gaala järjestetään 12.3.2023 Hollywoodin Dolby Theatressa.

Lähde: Collider.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia