Outlander – Matkantekijä -sarja kohun kourissa – somessa ei pidetty uuden näyttelijän palkkaamisesta

Somessa haettiin syyllisiä.

26.11.2018 20:06

Suomessakin on paljon faneja Outlander – Matkantekijä -sarjalla. Nyt show on joutunut kohun kouriin.

Sarjan tuoreessa jaksossa nähtiin Will Strongheart -niminen näyttelijä. Hän esittää sarjassa intiaania.

Kohu on noussut siitä, että Strongheartilla on kaksi tuomiota vuodelta 2010. Hänet tuomittiin jonkinlaisista väkivallanteoista, joiden kohteen oli nainen.

Strongheart julkaisi kohun myötä lausunnon, jossa hän pyysi anteeksi kaikilta niiltä, joihin hänen tekonsa ovat vaikuttaneet. Hän mainitsi erityisesti naiset ja heidän perheensä, jotka ovat kärsineet syyttä.

Ainakin osan käytöksestään hän langetti alkoholin ja huumeiden käytön syyksi. Strongheart nähdään uuden kauden kahdessa jaksossa.

Sarjan taustavoimissa oleva Diana Gabaldon kommentoi tiivistetysti, ettei kaikkien pieniä rooleja saavien taustoja voida tarkistaa.

Lähde: Entertainment Weekly

Lisää luettavaa