Paul Greengrassin trilleri näkyy yöllä telllusta – mutta menikö ohjaaja yksityiskohdissa jopa liian pitkälle?

IMDb-arvosana on 7,5.

15.3.2021 18:03

Yöllä nähdään televisiosta elokuva United 93 (2006). Leffa perustuu tositapahtumiin.

Elokuva kertoo syyskuun 11. päivän iskujen yhteydessä maahan pudonneen United Airlinesin lennon 93 kaappauksesta kronologisesti mahdollisimman tarkassa aikajärjestyksessä.

Ohjaaja Paul Greengrass meni yksityiskohdissa ja realismissa melkoisen pitkälle. Hän haastatteli kaappauksen uhrien omaisia, jotka kertoivat, mitä heidän rakkaillaan oli ollut päällä, mitä he lukivat, mitä musiikkia he kuuntelivat ja mitä naposteltavia he olisivat saattaneet koneessa syödä.

Greengrass käytti lisäksi näyttelijöinä ihmisiä, jotka esittävät itseään. Esimerkiksi leffassa melko suuressa roolissa oleva FAA:n Ben Sliney on oikeasti hän. Monet muutkin elokuvassa nähtävät FAA:n operaatiokeskuksen työntekijät ovat aitoja työntekijöitä – samoin useat eri lennonjohdoissa työskentelevät henkilöt sekä monet armeijan henkilöstöstä.

Elokuva näkyy TV5-kanavalta kello 23.55. Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia