Pian kiljutaan New Yorkin suurkaupungissa – Scream VI sai uuden trailerin

Tätä jatko-osaa ei kauhean kauaa tarvinnut odotella.

19.1.2023 18:51

Viime vuonna julkaistu Scream menestyi lippuluukuilla erinomaisesti, joten jatko-osaa lähdettiin kehittelemään samoin tein. Ikoninen kauhutappaja Ghostface saapuukin terrorisoimaan elokuvakansaa jälleen maaliskuussa, ja nyt Scream VI:sta on tarjolla myös uutta traileria.

Tällä kertaa Ghostface suuntaa kohtalokkaine suunnitelmineen New Yorkin sykkeeseen. Trailerilla tiukkoihin paikkoihin joudutaan esimerkiksi metrossa sekä kaupassa. Uudessa julisteessa komeilee Empire State Builduing.

Jenna Ortega (Wednesday) ja Melissa Barrera (In the Heights) palaavat rooleihinsa Ghostfacen viimeisimpien iskujen selviytyjinä. Mukana menossa nähdään jälleen myös Courteney Cox ja uusina tulokkaina mm. Hayden Panettiere, Samara Weaving ja Tony Revolori. Alkuperäisten ysärielokuvien tähti Neve Campbell ei lähtenyt enää mukaan tähän jatkoprojektiin.

Scream VI saa ensi-iltansa 10. maaliskuuta.

Alla uutukainen traileri.

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa