Pitkä odotus on ohi – The Mandalorian on täällä

Disneyn kauan odotettu suoratoistopalvelu Disney+ aloittaa toimintansa vihdoin Suomessakin syyskuussa. Yksi sen alkuperäissarjoista, Star Wars -maailmaan sijoittuva The Mandalorian, on maailmalla muodostunut jo ilmiöksi. Kyseessä on Star Wars -franchisen ensimmäinen näytelty sarja animaatioiden jälkeen. Episodi tapasi sen nimihahmoa esittävän Pedro Pascalin sekä Carl Weathersin ja Gina Caranon Hollywoodissa, kun nämä olivat jo tekemässä suosikkisarjalle toista kautta, joka käynnistyy lokakuussa.

14.9.2020 12:30

Vaikka Mandaloriania käytetään sarjassa erisnimenä, Star Wars -universumissa se viittaa kokonaiseen soturiklaaniin. The Mandalorianin mandalorialainen on nimeltään Din Djarin, ja häntä esittää Pedro Pascal. Parhaiten tv-yleisö tuntenee 45-vuotiaan näyttelijän Game of Thronesin Oberyn Martellina.

– Hittiä hitin perään! Pascal nauraa.

Game of Thrones raivasi tietä isoille mutta hahmovetoisille sarjoille. Lohikäärmeiden ja kaiken fantasian keskellä katsojat olivat hulluina hahmoihin ja heidän kokemuksiinsa. Jopa Star Wars kulkee nyt sen jalanjäljissä. Tarkoitus on sisällyttää tuttuun ympäristöön yllättävää persoonallisuutta ja arvaamatonta omaperäisyyttä. Samalla tavalla kuin Game of Thrones rikkoi sääntöjä siitä, mitä meidän mielestämme on oikeudenmukaista, tässä valo ja pimeä tanssivat aikaisempaa lähempänä toisiaan.

Erityistä Pascalin hahmossa on, että hän käyttää jatkuvasti kypäräänsä. Näyttelijäkin on pohtinut, nähdäänkö häntä koskaan ilman sitä.

– Olen tullut siihen lopputulokseen, että sarja leikittelee sen kanssa, onko meillä aina jonkinlainen naamio. Tässä sille vain on kehitetty niin tunnistettava esteettinen muoto.

Din Djarin on palkkionmetsästäjä, jota kiltansa ohjeiden ohella ohjaa moraalinen ohjesäännöstö. Pascalin mukaan hän ei silti ole mikään supersankari.

Star Wars on tuttu ja ikoninen kertomus hyvästä ja pahasta, elämisestä itseään varten tai elämisestä toisten ihmisten puolesta. [Tuottaja] Jon Favreau ja [käsikirjoittaja] Dave Filoni ovat mielestäni kiehtovasti hämärtäneet hyvän ja pahan rajoja, he tasapainottelevat sillä hienosti tarinallisesti ja esteettisesti. Din Djarin pukeutuu päästä varpaisiin läpäisemättömään haarniskaan ja tuntuu voivan voittaa kenet vain. He vievät hahmoa toistuvasti selviytymisen rajoille ja keksivät uusia tapoja esittää hänen haavoittuvuuksiaan. Samalla he suoraan sanoen rikkovat Star Warsin perinteisiä sääntöjä sen perustuksille silti rakentaen. Yritän tuoda uusiin uriin niin paljon kuin pystyn kaikkea Star Warsiin oleellisesti liittyvää.

Avaruuden länkkärisamurai

Tiedoksi niille, joille Star Wars ei ole läpikotaisin tuttu: The Mandalorian sijoittuu Jedin paluun ja The Force Awakensin väliseen aikaan ja sen sodanjälkeiseen maailmaan. Sitten pitäisi vielä tietää, ovatko mandalorialaiset kansa tai rotu.

– Itse asiassa he ovat lahko, Pascal opastaa.

– Ei hätää, itsekin tässä vielä opin asioita sitä mukaa, kun tätä tehdään. Eräänä päivänä kuvasimme ruokaan liittyvää kohtausta ja tajusin, ettemme olleet luoneet sille mitään perusteita. Minun oli kysyttävä: ”Miten hän syö?”

– Mandalorialainen on tiukkojen kilta- ja elämäntapasäännösten mukaan toimiva palkkionmetsästäjä. Se tarkoittaa oman identiteetin suojelemista, ja heidän kulttuurinsa rakentuu erilaisten Star Wars -maailman myyttien ympärille. Boba Fettin hahmo teki ensiesiintymisensä jouluteemaisessa erikoisohjelmassa, näyttäytyi sitten Imperiumin vastaiskussa, jos en väärin muista. Ja nyt Dave Filoni on luonut kokonaisen Clone Wars -sarjan, jonka keskiössä on mandalorialaisia hahmoja.

Ennen haastatteluita sarjasta nähtiin pätkä, jossa Din Djarin on aikeissa tehdä jotain baarissa, jossa pahis istuu. Ovi aukeaa ja sisään astuu hiljainen asemies. Se tuntuu asuja lukuun ottamatta kuin suoraan jostain länkkäristä nostelulta.

– Jon Favreau ja Dave Filoni nimenomaan kehottivat minua katsomaan Akira Kurosawan yksinäisestä samuraista kertovat elokuvat, jatkamaan Sergio Leoneen ja tutkimaan erityisesti Clint Eastwoodia, Pascal myöntää.

– Tiedättehän sanonnan ”mitä Jeesus tekisi”? Aina kun maskin takana epäröin, ajattelin: ”Mitä Clint tekisi?” Se oli yhtä luontevaa kuin astua kohtaukseen ja tarttua tiettyyn esineeseen. Yllätin itseni monesti ajattelemasta niin, hänen hahmossaan on niin tietynlaista energiaa ja vaivattomuutta, vaikka samalla hän kannattelee suurta taakkaa. Ankkuroin suoritukseni näihin ikonisiin länkkäreihin ja samuraileffoihin.

– Hahmon salaperäisyydellä ehdottomasti leikitellään. Jon ja Dave rakentavat vanhojen ikonisten hahmojen kuten Kurosawan yksinäisen samurain ja Leonen nimettomän miehen varaan: heillä on mies ilman kasvoja. Hänen identiteettinsä on kirjaimellisesti haarniskan suojaama, mutta eri tavoin teemme siihen rakoja ja saamme lisää tietoja hänen menneisyydestään.

Mies vai stuntmies

Pascal vakuuttaa, ettei koko ajan naamioituneen hahmon esittäminen ole niin outoa kuin voisi kuvitella.

– Myös ryhdillä ja liikkeillä voi kertoa tarinaa, ja taidokkaat puvut auttavat ruumiinkieltä. Tuntuu todella vapauttavalta, kun laittaa naamarin päähänsä ja mielikuvitus alkaa laukata villinä. Pystyn uskomaan hahmoni kohtaamiin tilanteisiin kuin leluillaan leikkivä lapsi. Tämäkin haastattelu olisi hyvin erilainen, jos en liikuttaisi käsiäni tai päätäni, se olisi hyvin ahdistavaa. Haarniska ja kypärä ylläni eleistä ja liikkeistä tulee dialogia. Mutta ei se helppoakaan ole, Pascal nauraa.

Asu on kieltämättä näyttävä, mikä ei tarkoita mukavaa ja helppoa päälle puettavaa.

– Kaikella hyvännäköisellä on hintansa. Muotoilu on hyvin tunnistettava ja se on liikkuvainen. On silti ollut haasteellista opettaa kropalle, kuinka asun saa parhaaseen mahdolliseen liikkeeseen. Plus onhan siinä yli kymmenen kiloa ylimääräistä painoa. Joten luulisi, että istuskelu olisi mukavinta. Asussa on kuitenkin paljon vaikeampi istahtaa tyylikkäästi ylös nousemisesta puhumattakaan kuin siinä on seistä vaikka kuinka pitkään. Se on mielenkiintoista. Tarvitaan suurin piirtein viisi ihmistä pukemaan se päälleni, jotta kaikki asettuu oikein, Pascal paljastaa.

Naamarin takia sijaisnäyttelijältä ei oikeastaan vaadittaisi kuin sopiva koko. Voisi kuvitella, että Pascalilla olisi ollut kiusaus jättää mahdollisimman paljon näyttelemistä stuntmiehille.

– Usko pois, heitä kyllä oli. Luojan kiitos, näyttelijä nauraa.

– Jos temppu on fyysisesti vaarallinen, sen tekee sijaisnäyttelijä. Heitä on useampia kuin yksi, kaikki uskomattoman taitavia tyyppejä. Minun kehonkieleni määrittelee Mandalorianin olemusta, ja heidän on toistettava sitä stunteissa. Mutta ilman heitä homma olisi mahdoton.

Uusi mahdollisuus

Carl Weathers aloitti näyttelemisen jo 1970-luvun alussa, mutta hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat 80-luvulta. Gina Carano aloitti kamppailulajiurheilijana, ja siirryttyään tv- ja elokuvanäyttelijänä hän on päässyt muutamaan ison nimen tuotantoon. Ura ei kuitenkaan ole lähtenyt suoranaiseen lentoon. Kumpikin on yllättävän nöyrä kertoessaan miltä The Mandalorianin mittaluokan projekti tuntuu.

– Urallani on ollut niin paljon huippuja ja laaksoja, että luulen nähneeni jo kaiken. Tämä homma ei olisi voinut tulla parempaan aikaan kannaltani, Carano myöntää.

– Oli kuin olisin ollut nääntymässä keskellä aavikkoa, ja sitten John tulee ja vie minut paratiisiin täynnä ammattimaisia ja intohimoisia ihmisiä. Hän todella pelasti minut. Olin jo matkalla väärään suuntaan, mutta nyt tuntuu, että minulla on vielä paljon annettavaa. Tämän mahdollisuuden myötä olen taas löytänyt jalansijan ja aion ottaa siitä kaiken irti. Olen kiitollinen kaikesta urani aikana kokemastani, mutta nyt tuntuu, etten enää ota taka-askelia.

Etenkin Rocky-elokuvien Apollo Creedina tunnettu Weathers on samoilla linjoilla.

– En ole tehnyt mitään tällaista muutamaan vuoteen. En välttämättä ole vuosien varrella ajatellut asioita loppuun asti. Olin alussa hyvin naiivi alan suhteen ja siitä mitä halusin tehdä. Olin onnekas ja pääsin mukaan menestyksiin ja kaikki oli hyvin. Mutta kun yrittää rakentaa uraa, kaikki ei aina loksahda kohdilleen. Näyttelijänä haluaa tehdä töitä, mutta yksi homma johtaa toiseen ja joskus tekee asioita vain voidakseen tehdä seuraavan. Olen ollut onnekas siinä, että olen ollut mukana menestyksissä, joiden voisi sanoa määrittelevän minua. Urani on kuitenkin kestänyt jo lähes viisi vuosikymmentä, enkä ollut mikään lapsi aloittaessani. Mutta joka vuosikymmen olen yrittänyt löytää jotain juuri minulle oikeaa projektia siinä vaiheessa. Kohta olemme 2020-luvulla ja uskon tämän olevan minulle oikea projekti juuri nyt.

– Eikä sitä ikinä tiedä mihin on valmis. Mutta tunnen kypsyneeni ja kasvaneeni, myös ilmaisun ja älyllisyyden mielessä. Pidän sitä tietynlaisena tutkinnon suorittamisena, ja kas kummaa, sen myötä tulee tällaisia juttuja, Weathers kuittaa.

Sukupolvien Star Wars

Pascal, Carano ja Weathers ovat sopivasti sen verran eri-ikäisiä, että he hahmottavat Star Warsin eri tavoin.

– Olen syntynyt vuonna 1975, joten se on ollut osa koko lapsuuttani. Olen sukupolvea, jonka lapsuutta ovat muokanneet Star Wars ja Steven Spielberg. Mikään ei ole meille tutumpaa elokuvista leluihin, varsinkin kolme ensimmäistä. Meidän porukkamme oli hyvin pitkälle Team Han Solo.

Myös Ginalle Spielberg ja Star Wars olivat tuttuja, mutta jo sukupolven erottamana.

– Ensimmäinen näkemäni elokuva oli ensimmäinen vanhoista. Isäpuoleni katsoi Indiana Joneseja ja Star Warseja, kaikkia vanhoja elokuvia. Välimme eivät olleet silloin parhaat mahdolliset, mutta istuin katsomaan Tähtien sotaa, ja se oli upea johdatukseni Star Warsiin.

– Pidin itseäni fanina, tyyliin: ”Rakastan niitä leffoja.” Mutta en ymmärtänyt draamaa niiden ympärillä enkä ottanut kantaa. Minulle riitti, että elokuvat olivat mahtavia, inspiroivia ja täynnä toivoa. Kun tämä projekti ilmaantui, palasin elokuviin ja aloin katsoa kaikkea muutakin niiden universumiin liittyvää. Tajusin miten paljon olin menettänyt olemalla vain satunnainen fani. Siihen voi upota niin syvällisesti, puhumattakaan fanien vannoutuneisuudesta.

Veteraani Weathers oli todistamassa Tähtien sodan ilmestymistä teattereihin.

– Muistan ensimmäisen elokuvan, ja minuun se taisi tehdä suuremman vaikutuksen ilmiönä kuin elokuvana. 70-luvulla jokaisen sitä esittävän teatterin ympärillä oli korttelin kiertävä jono. Oli uskomatonta, että elokuva aiheutti jonoja päivästä päivään, viikosta toiseen. Varsinkin meille kaiken nähneelle ja kokeneelle San Franciscon väelle. En koskaan ollut mikään superfani, mutta kun Ginan tapaan sukelsin materiaaliin, keskustelin siitä Dave Filonin kanssa ja näin miten John organisoi kuvauksia ja kuvauspaikkoja, ei oikein voinut olla tulematta faniksi.

– Eikä se ole vain oman jutun fanittamista, vaan koko franchiseen liittyvää ihailua siitä miten tarinat nivoutuvat toisiin tarinoihin ja Star Warsin taruihin ja mytologioihin. Johnin ja Daven kautta olen alkanut fanittaa George Lucasia ja elokuvakaarta, jonka hän aloitti.

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa

Monet katsojat ovatkin kyllästäneet itsensä Star Warsilla ja sen mytologialla vuosia. Siksi varsinkin Carano kertoo olevansa kieli keskellä suuta sarjaa ja Cara Dune -hahmoaan selostaessaan. Tämä on tuhotun Alderaanin asukas, joka kapinallisten voitettua on ajelehtinut ympäriinsä.

– Olen surkea näissä Star Warsin kronologiajutuissa, hän tunnustaa.

– Tämä kuitenkin sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan, mutta rauhassakin ihmiset ovat levottomia. Se on The Mandalorianin lähtökohta. Sotilaat kärsivät posttraumaattisesta stressistä, ja minä olen yksi heistä. Hahmoni kulkee planeetalta planeetalle, hän on riippuvainen adrenaliinista. Hän elää sodasta ja sen äärimmäisestä elämäntavasta. Kun sota on ohi, mitä hän voi tehdä. Hän sekoilee, hankkiutuu ongelmiin ja tienaa rahaa miten vain pystyy. Hän on yksin ja haroo oljenkorsia, ja sitten hän tapaa Mandalorianin. Hän kuvittelee palkkionmetsästäjän olevan perässään. Voitte kuvitella mitä tapahtuu, kun hän tapaa tällaisen paikassa, jota kuvittelee piilokseen.

Myös Weathers myöntää auliisti, että sarjan luojat John Favreau ja Dave Filoni osaisivat antaa täydellisen vastauksen sen sijoittumisessa Star Warsin aikajatkumoon. Hänen esittämänsä Greef Karga on palkkionmetsästäjien killan johtaja, joka värvää Mandalorianin tärkeälle keikalle.

– Minusta tässä on hienoa, kuinka sodan – tai sotien – jälkeisessä ajassa ihmiset yrittävät löytää turvaa ja tasapainoa. Samalla avautuu monia mahdollisuuksia ihmisille, jotka osaavat hyödyntää systeemiä, löytää ne pienet raot, joissa voi tienata. Joskus se tarkoittaa keinolla millä hyvänsä, lakeja rikkomalla. Niin olemme tottuneet toimimaan, vaikka samalla yritämme löytää paikkaamme maailmassa. Sarjan alussa Greef Karga haluaa löytää erään henkilön ja tarvitsee apua. Mandalorian tuntuu pystyvän siihen. Syntyy jonkinlainen tiimi, työskentelemme yhdessä löyhästi, mutta hiljalleen alamme vetää yhtä köyttä uuden uljaan maailman puolesta.

Uusi uljas tekniikka

Pascal on näytellyt vaikka missä, pelkästään tv:n puolella niinkin erilaisissa sarjoissa kuin Narcos, GoT ja nyt The Mandalorian. Hän ei kuitenkaan arvota keskenään erilaisia tapoja tehdä tuotantoja tai hyödyntää tietokoneita.

– Olen kulkenut teatterista, jossa joka ilta kokee yleisön energian, isoihin elokuviin kaikkine erikoistehosteineen. Jossain taistelin hirviötä vastaan ja näin miltä se näytti vasta valmiista elokuvasta. Narcos taas oli hyvin paikkasidonnainen, kuvasimme koko homman Kolumbiassa. Hyvin vähän studiotyöskentelyä eikä yhtäkään vihreää kangasta. Tämä on villi yhdistelmä kumpaakin maailmaa. En voi kertoa käytetystä teknologiasta, mutta mitä tuotannon eri vaiheissa tehdään tuntuu todella kouriintuntuvalta. En ole ikinä nähnyt moisia kuvauspaikkoja. Onneksi voin piilottaa innostustani naamarin sisään, sillä muuten saattaisin vain toljottaa ympärilleni kuin lapsi karkkikaupassa.

– Siihen päälle sitten kaikki lahjakkaat puvustus- ja lavastusosaston ihmiset… Pari päivää sitten olin fyysisesti aivan poikki ja juttelin yhden tyypin kanssa. Hän puhui ohimennen ensimmäisestä elokuvastaan, joka sattui olemaan Terminator. Tajusin, että olen yhden askeleen päässä ensimmäisestä Terminator-leffasta, ja yhtäkkiä epämukava oloni ei tuntunut ollenkaan niin oleelliselta.

Weathers ei myöskään ymmärrä tuhahtelua tietokone-efekteille.

– Kaikkihan tietävät, että elokuvia tehdään nykyään tietokoneavusteisesti. The Mandalorian on yhdistelmä tietokonegrafiikkaa, todellisia ympäristöjä ja meitä itseämme lavalla, ja se on yhtä saumatonta kuin jos olisimme kävelleet ulos kuvaamaan kadulla. Kuvauspaikalla tilanne on näyttelijälle niin todellinen, ettei sitä uskoisi. Vertailun vuoksi, kun teimme Predatoria, ei kuvauspaikalla ollut mitään alienia. Tuijotimme jotain kohtaa puussa tai olimme katsovinamme kaukaisuuteen jotakin, joka oli muka tulossa meitä kohti. Kaikki piti kuvitella.

– Jos tässä pitäisi olla seisovinaan veneessä, joka liikkuu, se tuntuu näyttelijästä aidolta, koska kaikki ympärillä liikkuu. Ainoastaan, jos sattuu katsomaan kameraa, tajuaa, että kaikki on paikoillaan. Kuvauksissa kaikki vain on niin interaktiivista, että se auttaa suoritusta, koska ei tarvitse teeskennellä tekevänsä jotain. Se oikeasti tapahtuu.

Gina Caranon mukaan Dave Filoni ja John Favreau poimivat vanhoista elokuvista elementtejä ja yhdistivät niitä tuliterään teknologiaan.

– Totta kai uusinta tekniikkaa haluaa hyödyntää. Joten se näyttää upealta mutta siinä on aikaisempien elokuvien fiilistä. Kun olin kuvauspaikalla, saatoin kuvitella miltä niiden ensimmäisten elokuvien tekijöistä mahtoi tuntua aikoinaan. Siinä oli sellaista old school -vibaa. IG-11 on kuin suoraan vanhoista leffoista, fyysinen old school -hahmo, eikä mikään digitaalisesti rakennettu cgi-olento, Carrano viittaa palkkionmetsästäjädroidiin, jonka äänenä toimii Taika Waititi.

Tarina jatkuu

Vaikka Suomessa tätä kirjoitettaessa vielä odotetaan ensimmäisen kauden näkemistä, ei ole mikään salaisuus, että tarina jatkuu.
– Jaa, mitähän saamme kertoa… Weather tapailee. – No, tiedämme, että olemme mukana toisella kaudella, joten hahmojemme tarina jatkuu vielä ainakin kahdeksan jaksoa. Mutta mitä niiden sisältöön tulee, emme voi puhua siitä. Itse asiassa Pedro oli juuri kuvauksissa kahdelta aamuyöllä. Siunatkoon sitä poikaa, kun jaksaa raahautua. Olin eilen paikalla valmistautumassa seuraavaa jaksoa varten, joten pääsin katsomaan häntä vauhdissa.

– Carl oli valmistautumassa, koska hän on yksi toisen kauden ohjaajista! paljastaa Carrano vaatimattoman kollegansa puolesta.
Kun Pascalilta kysyy jotain vau-hetkeä, hän ei ajattele yksittäisiä kohtauksia.

– Ne alkavat siitä, kun ensimmäistä kertaa astuin kuvauspaikalle. Tai kun ensimmäistä kertaa katsoin peiliin asu päälläni. Se oli valtava, hätkähdyttävä kokemus. Samalla oli outoa astua jonkin sellaisen saappaisiin, joka on ollut niin iso osa omaa lapsuutta. Olin osa Star Warsia!

Lapsuudesta puheen ollen, hän on nyt osa myös Mandalorian-leluja.

– Ai kysyttiinkö minulta millaiselta halusin niiden näyttävän? Lelut ovat mahtavia, ajatella jos minulla olisi ollut sellaisia toimintahahmoja lapsena. Mutta tekijät ovat itsekin taiteilijoita. Lisäksi malleja on niin valtavasti: Legoja, toimintafiguja, Funkoja… Kaikki ne ja niiden lukemattomat yksityiskohdat vaativat valtavaa taiteellista silmää ja taitoa.

– En yritä korostaa itseäni, mutta lapsena oma Star Wars -lelusuosikkini oli Boba Fettin hahmo, johtuen päheästä kypärästä. Ja rakettirepusta. En nyt sano, että sitä nähtäisiin sarjassa lähitulevaisuudessa, mutta kuka tietää…

Teksti: Kirpi Uimonen
Kuvat: Lucasfilm

Lisää luettavaa