Richard Gere väittää joutuneensa kiristyksen kohteeksi – puolta miljoonaa vaaditaan

Amerikan malliin päädyttiin oikeuteen.

30.4.2018 18:31

Richard Gere on joutunut ongelmiin samaa elokuvaa kehittäneiden kumppaneidensa kanssa. Kyseessä on kirja nimeltään Bones of the Master: A Buddhist Monk’s Search for the Lost Heart of China, josta Gere haluaisi tehdä elokuvan.

Tähti kehitti elokuvaa yhdessä Random Acts Entertainmentin omistajien Scott ja Anna Eliaksen kanssa. He sopivat maksavansa kirjan oikeudet puoliksi. Anna Elias puolestaan sai lisäksi oikeuden kirjoittaa ehdolle yhden tai useamman mahdollisen käsikirjoituksen.

Gere väittää maksaneensa 35 000 dollaria toisen osapuolen jättäessä maksamatta. Näin ollen Random Acts Entertainment olisi menettänyt kaikki oikeudet projektiin.

Osapuolilla tuli myös taiteellisia erimielisyyksiä. Gerelle ei kelvannut Anna Eliaksen käsikirjoitus. Gere kutsui sitä valitettavan puutteelliseksi. Näin ollen Gere ei myöskään halunnut näytellä elokuvassa. Gereä uhattiin näiden seikkojen jälkeen oikeusjutulla.

Geren asianajaja sanoo, että Eliakset yrittävät kiristää näyttelijältä puolta miljoonaa dollaria. Näin Eliakset voisi ostaa ulos projektista.

Gere aikoo nyt itse haastaa Eliakset oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Hän haluaa myös päätöksen siitä, ettei Eliaksilla ole mitään oikeuksia kirjaan eikä projektiin.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa