Rick Moranista ei ilmeisesti nähdä Ghostbustersissa, mutta ainakin hän on tulevassa scifi-klassikon rebootissa

Klassikkoseikkailusta tehdään remake.

Kulti, kutistin kakarat on klassinen scifi-seikkailuelokuva vuodelta 1989. Sen pääosissa nähtiin Rick Moranis, Robert Oliveri, Marcia Strassman, Amy O’Neill ja Thomas Wilson Brown.

Moranisin vaimo Ann kuoli syöpään vuonna 1991. Moranis halusi elää sen jälkeen rauhassa kahden lapsensa kanssa, joten hän vetäytyi julkisuudesta.

Häntä ei ilmeisesti tulla näkemään laisinkaan heinäkuussa ensi-iltansa saavassa Ghostbusters: Afterlifessa, vaikka muut vanhat näyttelijät tekevätkin elokuvassa cameo-näyttäytymiset.

Moranis on kuitenkin lupautunut Disneyn Kulti, kutistin kakarat -remakeen.

Tulevan elokuvan nimi on pelkästään Shrunk ja sen pääosassa nähdään Josh Gad, joka näyttelee Moranisin hahmon aikuiseksi kasvanutta poikaa Wayne Szalinskia.

Joe Johnston ohjasi ensimmäisen elokuvan. Hän toimii myös remaken ohjaajana.

Kulti, kutistin kakarat sai kaksi jatko-osaa vuosina 1992 ja 1997. Moranis näytteli niissä kaikissa.

Moranista ei ole nähty valkokankailla sitten vuoden 1994 Pikku jättiläiset -elokuvan. Hän on kuitenkin toiminut eri animaatioelokuvien ja -sarjojen ääninäyttelijänä.

Alla traileri vuodelta 1989.

Lähde: THR

Aiheeseen liittyvät jutut