Seth Rogen ryhtyy vakavaksi kameleonttiohjaajan JFK-elokuvassa

Uutisankkuri taistelee työpaikastaan ja kertoo kansalle presidentin murhasta.

12.12.2017 16:45

Komediasta draamaan ja draamasta ja kauhuun hyppivä David Gordon Green (Prince Avalanche, Pineapple Express, Stronger) ohjaa seuraavaksi Newsflash-nimisen elokuvan, jonka pääosaan on kiinnitetty Seth Rogen.

Rogen esittää Ben Jacobyn (Borderland, Bleed) käsikirjoittamassa elokuvassa legendaarista uutisankkuria Walter Cronkitea. Tarinassa hypätään CBS:n uutishuoneen taustahälinään John F. Kennedyn salamurhan jälkimainingeissa.

Rogenin lisäksi elokuvassa nähdään Mark Ruffalo Cronkiten tuottajana Don Hewittina ja Bryan Cranston tämän pomona Jim Aubreyna.

Newsflashin kuvausten odotetaan alkavan jo keväällä, sillä ensi-iltaa on tarkoitus juhlia JFK:n kuoleman 55-vuotispäivänä.

Greeniltä on tulossa ensi vuonna myös jännityksellä odotettu Halloween-jatko-osa.

Lähde: Deadline

 

Lisää luettavaa