Muun muassa Divergent-elokuvista ja Big Little Lies -tv-sarjasta tunnettu Shailene Woodley tekee musiikkipitoisen elokuvan. Se kertoo rokin kuningattareksikin kutsutusta laulajasta.
Elokuvan keskiössä on laulaja Janis Joplin, joka nousi menestykseen 60-luvulla. Rocktähtien 27-kerhoon kuuluva, vuonna 1970 kuollut tähti muistetaan erityisesti lavakarismastaan ja vahvasta äänestään. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa kuuluu ikivihreä Piece of my heart.
Elokuva vaikuttaa olevan toteutumassa, sillä se on saanut 2,49 miljoonan dollarin rahoituksen California Film Commissionilta. Woodley näyttelee pääosaa, ja on myös tuottamassa elokuvaa.
– Kalifornia merkitsi Janis Joplinille todella paljon – San Franciscon portaista Sunset Soundin puisiin seiniin tuli näyttämö, jolla hän tutki paitsi musiikin maailmaa, myös elinvoimaisen ihmisyytensä maailmaa, Woodley maalaili.
Woodley kertoo elokuvan saaneen vihreää valoa, ja sanoo olevansa kiitollinen rahoituksesta. Leffa tullaan mitä ilmeisimmin kuvaamaan Kaliforniassa.
Joplinista on aiemminkin yritetty tehdä elokuvaa, mutta syystä tai toisesta ne eivät ole edenneet. Pääosaan on aiemmissa yrityksissä kaavailtu ainakin Amy Adamsia, Zooey Deschanelia, Pinkiä ja Melissa Etheridgeä. Alla Joplinin kappala Piece of my heart.
Lue myös: Tältä Pamela Anderson näyttää showtanssijan roolissa – uutta roolia on kehuttu – Episodi.fi