Simon Peggillä aavistus Quentin Tarantinon Star Trek -leffan tulevaisuudesta – melkoisen outo sellainen

Näyttelijän pohdinta ei ainakaan heti aukea.

30.7.2018 18:27

Käsikirjoittaja-näyttelijä Simon Pegg on Star Trek -sisäpiiriläinen. Onhan hän käsikirjoittanut Star Trek: Beyond -elokuvan ja myös näytellyt Star Trek -elokuvissa.

Quentin Tarantino on yllättäen ollut kiinnostunut käsikirjoittamaan ja ehkä jopa ohjaamaankin Star Trek -elokuvan. Hän on jo kertonut tarinaideastaan J.J. Abramsille, joka on vienyt sen raportoidusti käsikirjoittajaryhmän jalostettavaksi.

Minkäänlaisesta aikataulusta ei ole vielä ollut selvyyttä, mutta Peggillä oli nyt antaa oma arvionsa Tarantinon leffan tulevaisuudesta.

– Quentin vieraili Bad Robot -tuotantoyhtiössä ja esitteli ideansa. Luulen, että hänellä oli (näyttelijöiksi) me mielessämme – hän pitää nykyisistä näyttelijöistä. Mutta hän on niin kiireinen Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan kanssa, etten näe häntä tekemässä Star Trekia vasta kuin viiden, kuuden vuoden päästä, jolloin saatamme olla jo liian vanhoja, Pegg mietti.

Peggin arvio kuulostaa varsin pessimistiseltä, sillä Tarantinon uusimman elokuvan kuvaukset ovat jo käynnissä. Ensi-iltansa se saa ensi kesänä. Joten ajan puutteesta Tarantinon projekti ei ehkä kuitenkaan jää kiinni.

Tietysti on mahdollista, että Star Trek 4 -elokuva vaatii jatkoa esimerkiksi viidenteen elokuvaan saakka, jolloin Tarantinon projekti viivästyisi.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa