”Sitoi minut tuoliin ja lipaisi naamasta” – Bond-kaunotar jäi kaksi kertaa rannalle

Monica Belluccia ei voi yrityksen puutteesta syyttää.

28.12.2022 13:00

Monica Bellucci on tehnyt huikean näyttelijäuran neljällä eri vuosikymmenellä. Vuonna 2015 hän kuittasi megaroolin Spectre-pomon vaimona saman nimisessä 007-elokuvassa.

Rooli ei kuitenkaan tullut helposti. Bellucci yritti jo vuoden 1997 Huominen ei koskaan kuole -Bondiin, sekä sitä seuranneeseen elokuvaan Kun maailma ei riitä (1999).

Ei tärpännyt.

Kolmessa Bondissa Robinsonia näytellyt Colin Salmon kertoo Spyhard-podcastissa, että Bellucci pisti koe-esiintymisissä ”haisemaan”.

”Hän sitoi minut tuoliin, istui hajareisin naamalle ja lipaisi naamasta”.

Salmon oli aivan ymmällään siitä, että Bellucci ei saanut roolia.

”Antakaa tuolle naiselle kaikki, mitä hän haluaa”, Salmon oli todennut elokuvan roolittajille.

Lähde: Cinemablend.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia