Montanassa, Yhdysvalloissa syntynyt Hollywood-näyttelijä Michelle Williams täyttää tänään 43 vuotta. Hänet muistetaan muun muassa rooleista elokuvissa Manchester by the Sea (2016), Blue Valentine (2010) ja Take This Waltz (2011).
Hän on tehnyt myös vähemmälle huomiolle jääneen elokuvan Marilyn Monroesta, jonka pääosassa hän on. Moni saattaa pitää My Week with Marilyn (2011) -elokuvaa parempana kuin uudempaa versiota Blonde (2022), jossa nähtiin pääosassa Ana de Armas.

Michelle Williams elokuvassa My Week With Marilyn (2011).
Williamsin leipälajina toimii näytteleminen pienimuotoisemmissa elokuvissa, joissa on usein myös synkkiä teemoja. Hänet on palkittu työstään kahdella Golden Globe -palkinnolla ja Primetime Emmy -palkinnolla. Lisäksi hänellä on viisi Oscar-ehdokkuutta.
Primetime Emmyn ja Golden Globen hän voitti Gwen Verdonin roolista minisarjassa Fosse/Verdon (2019). Sarja luo katsauksen koreografi ja ohjaaja Bob Fossen ja Broadway-tanssija Gwen Verdonin romanttiseen ja luovaan kumppanuuteen.

Michelle Williams minisarjassa Fosse/Verdon.
Yhden Golden Globen hän voitti aiemmin mainitusta My Week with Marilyn -elokuvasta. Jos sen haluaa nähdä, se löytyy parhaillaan palveluista Viaplay ja Mubi.
Elokuvadebyyttinsä Williams teki elokuvassa Lassie vuonna 1994. Pian sen jälkeen hän sai roolin teinidraamasta Dawson’s Creek, jonka jälkeen hän sai töitä pienistä elokuvista, kunnes teki läpimurtonsa kirkkaampiin parrasvaloihin draamassa Brokeback Mountain (2005).

Michelle Williams ja Tom Hardy elokuvassa Venom (2018).
Uudempia rooleja hänellä on ollut muun muassa elokuvissa The Greatest Showman (2017), jossa nähtiin myös Hugh Jackman. Tom Hardyn kanssa hän näytteli supersankarileffoissa Venom (2018) ja Venom: Let There Be Carnage (2021). Mainittakoon myös Ridley Scottin rikostrilleri All the Money in the World (2017) ja Steven Spielbergin osittain omaelämäkerrallinen draama The Fabelmans (2022).
Williams ei ole omaksunut sosiaalisen median käyttöä
Williamsilla ei ole esimerkiksi Instagram-tiliä. Hän kertoi suhteestaan sosiaaliseen mediaan Ellelle vuonna 2019.
– En ole keksinyt, kuinka käyttää sitä hyödykseni, Williams aloitti.
– En ole keksinyt, kuinka käyttää sitä löytääkseni jotain inspiroivaa tai kaunista.
Williams tuumi myös, ettei ole kovin ”tekninen henkilö”.
– Kasvoin Ralph Waldo Emersonin, Walt Whitmanin ja Henry David Thoreaun parissa. He merkitsivät minulle todella paljon, he istuttivat siemeniä ja ne ovat tavallaan edelleen olemassa. Tällaiset siemenet eivät oikeastaan kasva internetissä, Williams maalaili.
Williams myönsi olevan naurettavaa olla näin tietämätön sosiaalisesta mediasta ja internetistä, joka on ottanut maailman hallintaansa.
– En koe yhteyttä siihen, joka todennäköisesti tekee minusta irrelevantin, Williams tuumi.
Uutisiakaan hän ei ilmeisesti kovin paljon seuraa, sillä hän saa ne tekstiviesteinä parhaalta ystävältään, näyttelijä Busy Philippsiltä.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Michelle Williamsista
Hänellä on tytär edesmenneen Heath Ledgerin kanssa. Tytär syntyi vuonna 2005 ja Ledger menehtyi vuonna 2008.
On innokas palkkatasa-arvon puolestapuhuja.
Hänellä vaikuttaa olevan osakemarkkinat hallussa. Hän voitti 16-vuotiaana Robbins Trading Company World Cupin futuurikaupankäynnin mestaruuden. Hän kävi kauppaa 10 000 dollarilla, ja muutti sen 100 000 dollariksi. Se on turnauksen historian toiseksi paras saavutus.
Kerää harvinaisia kirjoja. Omistaa muun muassa Kultahatun ensimmäisen painoksen.
On eniten Oscar-ehdokkuuksia saanut 1980-luvulla syntynyt näyttelijä.
Alla tuoreita kuvia Michelle Williamsista.

Michelle Williams. AOP

Michelle Williams. AOP

Michelle Williams. AOP