Spider-Man-tähti Tom Holland myönsi – ei voi uskoa nykytilannettaan

Varmasti huimaa nuorelle tähdelle.

26.3.2018 22:32

Tom Holland esitti Spider-Man: Homecoming -elokuvassa nuorukaista, joka fanittaa Avengerseja ja on pääsemässä selville myös omista supervoimistaan. Oikeassa elämässä hän on aika lailla samanlaisessa tilanteessa, sillä hän ei voi vieläkään uskoa, että pääsee viettämään aikaa lapsuuden sankareidensa kanssa samoissa elokuvissa.

– Nämä elokuvat ovat minulle niin surrealistisia. Ne eivät tunnu elokuvien tekemiseltä. Ne tuntuvat, kuin olisin voittanut jonkin kilpailun, jonka pääpalkintoa pääsen hengailemaan Avengersien kanssa. Pelkästään kuvauksissa oleminen on hullua, Holland hehkutti.

– Tulin paikalle eilen illalla kahdentoista maissa. Heräsin aamulla ja ennen kuin tiesinkään, olin tekemässä kohtausta Robertin (Downey Jr.) kanssa. Minulla ei ole aikaa miettiä mitä olen tekemässä, kun olen jo lentomatkalla kotiin miettien: ”Pyhä paska, tein juuri töitä Avengersien kanssa!” Minulle se on surrealistista, Holland vielä lisäsi.

Seuraavan kerran Tom Hollandin esittämä Spider-Man nähdään Avengers: Infinity War -elokuvassa. Ensi-ilta on 25. huhtikuuta.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia