Star Wars -tähti Natalie Portmanin rinnalle synkkään scifi-elokuvaan

30.3.2016 20:24

Star Wars: The Force Awakensissäkin nähty Oscar Isaac lyöttäytyy jälleen Ex Machina -ohjaaja Alex Garlandin matkaan elokuvassa Annihilation.

Isaac nähdään Natalie Portmanin, Jennifer Jason Leigh’n, Gina Rodriguezin ja Tessa Thompsonin rinnalla Jeff VanderMeerin romaaniin perustuvassa scifi-elokuvassa. Annihilation kertoo Portmanin esittämästä biologista, joka lähtee eristetylle katastrofialueelle etsimään vastauksia miehensä katoamiseen.

Annihilation on ensimmäinen kolmesta Southern Reach -trilogiaan kuuluvasta romaanista. Sen jatko-osat ovat Authority ja Acceptance, joiden elokuva-oikeudet ovat Annihilation tuottavan Scott Rudinin hallussa.

Garlandin käsikirjoittama ja ohjaama Ex Machina palkittiin Oscar-palkinnolla sen hienovaraisista erikoistehosteista ja elokuva oli ehdolla myös parhaan käsikirjoituksen palkintoon. Se oli myös Oscar-palkitun Alicia Vikanderin läpimurtorooli Yhdysvalloissa.

Lähde: The Tracking Board

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa