Star Warsien Jar Jar -näyttelijä pelkäsi käydä fanitapaamisissa – tilanne muuttunut vastikään

Näyttelijä kokee muutoksen tapahtuneen.

Star Wars Celebration on valtava fanitapahtuma Yhdysvalloissa. Myös tänä vuonna kävijöitä oli paljon.

Pimeä uhka -elokuva juhlii tänä vuonna, sillä se julkaistiin jo 20 vuotta sitten. Se sai aikoinaan niin huonon vastaanoton, että Jar Jar Binksiä näytellyt Ahmed Best harkitsi jopa itsemurhaa. Etenkin Bestin Jar Jar Binks oli tylytyksen alla vuosien ajan.

Nykyisin esiosat ovat saaneet ainakin jonkinasteista synninpäästöä. Muun muassa Natalie Portman sanoi, että elokuvilla on nykyisin innokas fanijoukkonsa.

Tämän on huomannut myös Best, jonka piti aiemmin jopa pelätä osallistumista fanitapahtumiin.

– Totta puhuen olin hyvin peloissani osallistumisesta Celebrationiin. Jokainen kerta Star Wars -tapahtumassa vietän aikani puolustaen Jar Jaria. En vain halua tehdä sitä enää. Olinkin hyvin vastahakoinen osallistumaan Celebrationiin sen vuoksi. Minun täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Asia ei ollut lainkaan niin. Koin vain rakkautta, kunnioitusta ja ihailua tekemästämme työstä. En olisi voinut olla ylpeämpi ja iloisempi, Best hehkutti.

Best toivoi kokemuksensa perusteella, että myös George Lucasin olisi kannattanut osallistua tapahtumaan. Best mietti, että elokuvat ovat kestäneet ajan hammasta. Lucasin hän sanoi olevan futuristi, joka on vuosikymmeniä edellä aikaansa.

Lucas sanoi vastikään haastattelussa, että myös C-3PO ja ewokit saivat aikoinaan vihaa niskaansa. Viha ei vain vyörynyt tuolloin yli äyräiden, koska internetiä ei vielä ollut.

Lähde: Movie Web

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut