Star Warsit saavat elokuvista ehkä eniten kritiikkiä – miten siihen suhtautuu Lucasfilmin Kathleen Kennedy?

Kasvattanut jo kovan kuoren.

29.8.2019 23:03

Star Warseista puhuttaessa voi varautua suureen mielipiteiden kirjoon. Yksi hyvä esimerkki fanien intohimoisesta suhtautumisesta on Star Wars: The Last Jedi -elokuva. Se jakoi mielipiteet erittäin rankasti – osa tykkäsi joidenkin suorastaan inhotessa sitä.

Star Wars -elokuvia loihtivan elokuvastudio Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy kertoi nyt, miten hän suhtautuu armottomiin kritiikkimyrskyihin.

– Minä totta puhuen rakastan palautetta ja myös kritiikkiä. Siinä kehittyy vähän kuin suojakerros. Mutta siitä oppii. Se on vähän kuin sinulla olisi jatkuva fokusryhmä, joka kertoo sinulle asioita – oli se sitten sellaista, jota haluat tai sitten et halua kuulla, Kennedy jatkoi.

Kritiikillä ja tietysti myös lipputuloilla tuntuu olevan vaikutusta, sillä Disney ja Lucasfilm ovat muuttaneet elokuvien julkaisutahtia. Viimeinen niitti oli Solo: A Star Wars Story -elokuvan floppaaminen. Jatkossa Star Warseja tullaan näkemään harvemmin.

Disney Plus -suoratoistopalvelussa tullaan kuitenkin näkemään Star Wars -sisältöä. Ensin sinne ilmestyy The Mandalorian -sarja ja jossain myöhemmässä vaiheessa tv-sarja Obi-Wan Kenobista. Sen pääosassa nähdään hahmoa elokuvissakin esittänyt Ewan McGregor.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa