Jos Avatar: The Way of Water -elokuvan odotus on yleisön edustajasta tuntunut pitkältä, tuotannon keskiössä oleva ihminen näkee ajan kulumisen aivan eri tavalla.
– Yleensä elokuvan tekee muutamassa kuukaudessa, ehkä vuodessa. Tai Titanicin tapauksessa, kahdessa vuodessa, tuottaja Jon Landau kertoo Lontoossa.
– Nyt puhutaan aikaväleistä, joissa joudun elokuvan tekemisen ohella ottamaan entistä enemmän huomioon Avatar-perheen, tekemiseen osallistuvan työryhmän. Kun Richie Baneham, efektivastaavamme ja yksi tuottajistamme aloitti meille työskentelyn, hänen poikansa oli kaksivuotias. Se poika aloitti juuri collegen. Tuollaisetkin asiat tulee käytyä läpi aivan eri tavalla kuin muissa elokuvissa.
Työn alla ei siis ollut vain The Way of Water, vaan samaan aikaan kuvattiin kahta seuraavaakin osaa James Cameron avaruussaagassa.
– Tämä tuntuu kuin kisaisin triathlonissa, olen tekemässä kolmea elokuvaa yhtä aikaa. Vaikeinta Avatarin kaltaisissa elokuvissa onkin ajan löytäminen johtuen niiden tekemisen vaatiman ajan pituudesta, Landau pyörittelee päätään.
Nopeastihan se meni
On silti pakko kysyä, mikä maksoi. Oliko ongelmana yhteisten aikataulujen sovittaminen, tarinan kirjoittaminen vai teknologiset haasteet?
– Ensinnäkin, Avatarin jälkeen tarvitsimme pienen breikin, Landau alkaa listata. – Sanotaan, että siihen meni vuosi. Sitten Jim halusi sukeltaa Mariaanien hautaan. Hän halusi tyydyttää omia intohimojaan tutkimusmatkailijana. Sellaisena minä hänet näen. Jos jokin sana häntä kuvaa, se on tutkimusmatkailija. Hän on tutkimusmatkalla elokuvissaan, hän on tutkimusmatkalla elämässään. Ja nyt hän halusi tutkia Mariaanien hautaa.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Mariaanien hauta on noin 11 km meren pinnan alle ulottuva syvänne Tyynellämerellä.
– Kun hän palasi, olikin jo 2012. No niin, aletaanpa kirjoittaa tarinoita, joita hän haluaa kertoa. Hän raapusti kasaan yli tuhat sivua tarinoita ja huomioita asioista, joita halusi mukaan tarinaan. Minä sanoin, että otetaan mukaan muutamia kirjoittajia palastelemaan ja muokkaamaan niistä elokuvat, joita olemme tekemässä. Halusimme, että kaikki neljä käsikirjoitusta olisivat valmiita ja sellaisia kuin halusimme ennen kuin aloittaisimme tekemään ensimmäistäkään. Ne kun vaikuttavat näyttelijävalintoihin, maailman rakentamiseen, koko tuotantoon. Varasimme kunnolla aikaa niiden hiomiseen.
– Sitten sanoimme, että eipä tehdäkään vain yhtä elokuvaa. Tehdään yhdellä kertaa kaksi elokuvaa ja kolmannes kolmannesta elokuvasta. Joten, jos ajattelee, että Avatarin kohdalla aloitimme tuotannon suunnittelun vuonna 2005 ja elokuva ilmestyi vuonna 2009, kyseessä on käytännössä ihan samanlainen aikahaarukka! Landau nauraa.
3D – saa käyttää, ei ole pakko
Lehdistötilaisuudessa The Way of Wateria esitettiin 3D:nä. Landau on sanonut, että 3D on ikkuna Avatarin maailmaan, ei ikkuna, josta jotain pomppaisi meidän maailmaamme. Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita 3D:stä, sillä yleisöt tuntuvat jo siirtyneen eteenpäin.
– Jos he ovat ”siirtyneet eteenpäin” 3D:stä, niin en usko, että he ovat jättäneet sen taakseen siinä määrin kuin yleisöt olivat jättäneet siinä vaiheessa, kun Avatar ilmestyi. Elokuvayleisössä oli sukupolvi, jonka sanavarastossa ei edes ollut ilmaisua 3D! Landau julistaa.
Tuottaja myös esittää vastakysymyksen siitä, miltä vastikään 3D:nä nähty iso pätkä elokuvaa oli toimittajan silmin näyttänyt. On pakko myöntää, että hyvältähän se näytti, vaikka itse valitsisi 2D:n 3D:n sijaan.
– Sehän on täysin oma valinta, me annamme ihmisille mahdollisuuden valita! Tätä nykyä tekemämme 3D on joka tapauksessa parempaa kuin aikoinaan. Minun mielestäni luomamme ympäristöt toimivat paremmin 3D:nä, varsinkin mitä tulee vedenalaisten kohtausten kokemiseen. Mutta myös draamaa sisältäviin kohtauksiin 3D tuo enemmän painoarvoa, roolisuoritukset tuntuvat painokkaammilta, Landau toteaa.
– En minä välttämättä halua tyrkyttää ihmiselle 3D:tä väkipakolla. Haluan ihmisten pitävän elokuvasta, olevan meidän äänitorviamme. Haluan, että he kertovat tutuilleen, että näin jotain, mitä en voi kokea kotona.
Samaa Landau oli julistanut pari päivää aikaisemmin elokuva-alan ihmisten esittelytilaisuudessa.
– Sanoin, että halusin muuttaa tapaa, jolla ihmiset kuvailevat elokuvissa käyntiä. Etteivät he sano pelkästään: ”Näin elokuvan”, vaan: ”Koin elokuvan.” Kokemuksen pitää kattaa koko elokuvissa käynti päästä päähän, jos haluamme, että ihmiset edelleen vaivautuvat lähtemään kotoaan. Meidän on pystyttävä siihen, kun ihmiset ostavat lippuja, kun he menevät ostamaan leffaeväitä, ja meidän on pystyttävä siihen, kun he istuvat tuoleissaan teatterissa. Koko hoito.
– Se on minun mielestäni meidän vastuumme. Sitten ihmiset voivat hakeutua sellaiseen näytökseen, joka heitä kiinnostaa. Jos he haluavat nähdä sen 3D:nä, he voivat mennä katsomaan sen 3D:nä. Jos he haluavat katsoa sitä IMAX:ssa, sekin onnistuu. Katsoja voi sanoa, että haluan katsoa jotain vain IMAX:ssa. Meidän asiamme ei ole sanoa, että tämä on ainoa tapa, jolla elokuvaamme voi katsoa.
Landau myöntää, että alalla on peiliinkatsomisen paikka asenteissa 3D:tä kohtaan.
– Mielestäni Hollywoodissa on ollut vallalla väärinkäsitys, joka on jopa vahingoittanut 3D-elokuvia. Se liittyy siihen, että oletetaan 3D:n tekevän elokuvista parempia. Niin se ei ole. Minun näkemykseni mukaan 3D suurentaa ja provosoi. Jos elokuva on hyvä ja sen näkee laadukkaana 3D-tuotantona, 3D tekee siitä paremman. Jos elokuva on keskinkertainen, 3D tekee siitä vielä keskinkertaisemman. Jos elokuva on huono, 3D tekee siitä surkean.
Landau ei itsekään väitä, että 3D olisi elokuvan tulevaisuus.
– Elokuvan tulevaisuus on, että jatkamme sellaisten elokuvien tekemistä, jotka puhuvat niiden isolta teatterivalkokankaalta katsomisen puolesta. Joissa kiehtoo yksityiskohtien näkeminen, joissa näyttelijäsuoritukset ovat tarpeeksi isoja valkokangasta varten. Eivät kaikkien näyttelijöiden roolisuoritukset kestä isoa kangasta. Joskus ne näyttävät paremmalta pienestä mobiiliruudusta. Niin vain on, ja silloin se on oikea tuotanto kyseiselle laitteelle.
– New York Times kirjoitti artikkelissaan jotenkin näin: ”Viihdettä on nyt mahdollista saada kotiin pilkkahinnalla. Yhä useampi ja useampi valitsee viihteen kuluttamisen kotonaan, ja elokuvateollisuus tulee kuolemaan.” Artikkeli julkaistiin vuonna 1983. Tuo on ihan todellinen lainaus, Landau nauraa.
– Minun kannaltani elokuvakokemus rinnastuu visuaalisen taidemuodon puolella siihen, mitä livekonsertti on musiikille. Musiikkia voi kuluttaa, sitä voi striimata, kuunnella Spotifyssa tai muussa palvelussa, ja se sopii ihmisille. Mutta jos on mahdollisuus nähdä ja kuulla Stonesit konsertissa, tai Lady Gaga tai kuka suosikkisi ikinä onkaan, ei ole mitään siihen verrattavaa. Sellainen elokuvakokemuksenkin pitäisi olla.
Vesi vaikein voitehista
Vesi on elementtinä vaikea, ja työskentely siinä stressaavaa. Cameronin Titanicin tuottanut ja siitä Oscarin voittanut Jon Landau sen tietää jos kuka. Hän kuitenkin väittää, että itse The Way of Water -kuvauspaikalla stressiä ei enää ollut.
– Kaikki stressi ja huolehtiminen tapahtui kulissien takana, ei kuvauspaikalla, Landau nauraa.
Aikaisemmin päivällä olimme tavanneet elokuvan nuoria tähtiä, jotka kertoivat uima-, sukellus- ja hengenpidätysharjoittelustaan. Haasteista huolimatta he olivat tunteneet olonsa turvalliseksi, mikä tuntuu selvästi koskettavan Landauta.
– Stressi syntyi siitä, että rakensimme järjestelmiä, jotka mahdollistivat sen, että he pystyivät ottamaan rauhallisesti. Rakensimme turvajärjestelmiä, jotka eivät haitanneet heidän roolisuorituksiaan, mutta joiden he tiesivät olevan läsnä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin heidän puhuvan aiheesta.
– Stressasimme rakentaessamme melkein 35 miljoonan litran vesialtaan, joka ei kaatuisi, kun sinne laitetaan aaltokone. Kun testasimme sitä ennen näyttelijöiden sinne sukeltamista, se osa stressistä oli ohi.
Rahasta viis?
Tunnetusti Avatarista tuli kaikkien aikojen eniten lippukassatuloja kerännyt elokuva koko maailmassa. Se menetti aseman hetkeksi Avengers: Endgamelle, mutta on uusintajulkaisujen myötä palannut kärkeen.
– Muistan lukeneeni jotain sellaista, Landau vitsailee.
Rahasta puhuminen on tahditonta, mutta on tiedusteltava, kuinka kunnianhimoisia lippukassaodotukset The Way of Waterin ja loppusaagan suhteen ovat.
– Tämä saattaa nyt kuulostaa todella oudolta. En usko, että Jim ja minä olisimme ikinä tehneet lippukassaodotukset mielessämme.
Toimittajan epäusko ei jää tuottajalta huomaamatta.
– Se on ihan totta. Ei niin voi työskennellä. Me ajattelemme elokuvan tekemisen taidetta ja yleisöä. Niin paljon kaikesta muusta on kontrollimme ulottumattomissa. Emme lähteneet tekemään Titanicia ajatellen: ”Tahdomme sen tuottavan miljardi dollaria.” Totta kai haluamme tehdä elokuvan, joka tuottaa studiolle voittoa. Koska sen ansiosta he antavat meille mahdollisuuden tehdä uuden elokuvan. Siinä ovat meidän odotuksemme. Emme ajatelleet, että Avatarin pitää olla Titanic.
– Tänään istuin katsomon sivussa katsomassa teitä katsomassa The Way of Wateria. Yleisöä varten me elokuvia teemme. Jimissä on elokuvantekijänä se hieno piirre, että hän käy itsekin elokuvissa, hän katsoo paljon elokuvia. Hän ei ole koskaan kadottanut 16-vuotiasta poikaa sisältään, ja hän haluaa elokuviensa kutkuttavan sen 16-vuotiaan mielikuvitusta ja saavan tämän haluamaan sukeltaa niiden maailmaan.
– Emme me tiedä millaiseksi maailmantilanne muuttuu, emme tiedä miten koronapandemia kehittyy, emme tiedä monia asioita. Siksi me mietimme vain yleisöä. Lippukassatulokset ovat hyvä lakmustesti, jonka mukaan joku voi kertoa, miten hyvin elokuva pärjää, mutta en ikinä sanoisi, että Jim olisi ollut pettynyt True Lies -elokuvaansa, vaikka se ei tienannut miljardia dollaria. Hänelle kysymys ei ole siitä.
Nuorna vitsa väännettävä
Edellä mainittujen nuorten näyttelijöiden valinta oli yksi tuotannon haasteista.
– Ne kaksi nuorta naista, jotka juuri näimme, kertoivatkin etteivät ole aikaisemmin olleet näytelleet käytännössä juuri missään. Voisin sanoa samaa Jack Championista, hän on tehnyt vain pikkujuttuja. Haastoimme roolittajamme Margery Simkinin etsimään kykyjä jokaisen kiven alta kaikkialta maailmasta. Hänen johdollaan värväsimme paikallisia roolittajia eri lokaatioissa vetämään sisään näyttelijäainesta, jota Margie sitten voisi suodattaa ja tuoda Jimin ja minun tietoisuuteen.
Championin esittämän Spiderin rooli oli hankala siinä mielessä, että tekijät halusivat toteuttaa hahmoa liikkeenkaappauksella, vaikka kyseessä on ihminen eikä avatar-hahmo tai oikea Pandoran alkuperäisasukas.
– Halusimme jälkimmäisiä esittävien näyttelijöiden oppivan tuntemaan hänet ja pystyvän näyttelemään hänen kanssaan. Ettei heidän pitäisi vain kuvitella, että hän on heidän kuvauksissaan paikalla, vaikka hänet lisätään kuvaan myöhemmin.
Landau käyttää ilmaisua performance capture, joka tarkoittaa ”näyttelijäsuorituksen kaappausta”. Käytämme artikkelissa kuitenkin vakiintuneempaa liikkeenkaappaus-ilmaisua.
– Ongelmana olivat aikataulumme, sillä liikkeenkaappauskuvausten oli tarkoitus alkaa vuonna 2017 ja muun kuvauksen vuonna 2019. Meidän piti siis miettiä miltä 12-vuotias poika näyttäisi 14-vuotiaana, kun rakensimme hänen ulkoasuaan tietokoneella.
– Se osui aika oikeaan lukuunottamatta hänen pituuskasvupyrähdystään, Landau nauraa.
– Koe-esiintymisessä hän onnistui liikuttamaan erästä läsnäolijaa. Kun kaksi vuotta myöhemmin oikeasti kuvasimme sen, sama tunnetila oli edelleen läsnä. Jack on todellinen näyttelijä ja oikea valinta osaan. Mutta kyllä pistimmekin poikaparan koe-esiintymisiin koe-esiintymisten jälkeen. Hän kävi paikallisissa koekuvauksissa, saimme niistä materiaalin, minkä jälkeen hänet lennätettiin Margien puheille ja sitten tapaamaan Jimiä. Pidimme hänestä mutta myös muutamasta muusta lapsesta.
– Lennätimme Jackia ympäri maata, kun kutsuimme hänet takaisin tekemään testikuvauksia Sigourney Weaverin kanssa. Hän teki joukon kohtauksia Sigourneyn ja muutaman muun näyttelijän kanssa. Lähetimme Jackin takaisin kotiin, mutta Sigourney löi kädet yhteen ja sanoi, että se oli siinä. Jim kierteli: ”Enpä tiedä, hänen pitää toimia myös kundien kanssa.” Niinpä kutsuimme Jackin takaisin, ja kuvasimme häntä Stephen Langin ja Sam Worthingtonin kanssa. Sillä kertaa, ennen kuin pakkasimme hänet paluulennolle, kerroin hänen saaneen roolin. Mutta lisäsin: ”Se tarkoittaa, että sinun pitäisi liittyä joukkoomme viikon kuluttua Havaijilla.”
Champion lensi kotiinsa, sieltä saman tien Los Angelesiin ja edelleen Havaijille.
– Vaikka hän oli koe-esiintynyt monien kanssa, hän ei ollut vielä tavannut kaikkia. Kysyin miten matka oli mennyt, ja hän oli aika innoissaan, koska taisi olla ensimmäistä kertaa bisnesluokassa, jossa oli tv:t ja kaikkea, ja hän oli katsonut elokuvan. Kysyin mitä hän oli katsonut ja hän vastasi: ”Guardians of the Galaxyn”. Juuri sillä hetkellä kuuluu ääni: ”Jack Champion? Tervetuloa perheeseen!” Se oli Zoe Saldaña.
Maailma on muuttunut
Guardians of the Galaxysta puheen ollen. Avatarin ilmestymisen jälkeen blockbusterit ovat keskittyneet sarjoihin ja jatko-osiin. Sitä aluetta ovat hallinneet MCU ja muut supersankarielokuvat. Landau vakuuttaa, etteivät he pyrkineet vetoamaan Marvel-yleisöön.
– Avatar on niistä erillinen juttu. Vaikka itse sanonkin, heitämme verkkomme ehkä laajemmille vesille kuin Marvel-elokuvat. Ne puhuttelevat kieltämättä hyvin suurta mutta silti rajattua joukkoa katsojista. Mielestäni ensimmäinen Avatar puhutteli laajempaa yleisökirjoa, siinä oli jokaiselle jotakin.
– Avatarin tekee omanlaisekseen myös se, että se on teemavetoinen, ei vain juonivetoinen. Suurin osa supersankarielokuvista on juonivetoisia, hahmoja voisi vaihtaa keskenään, mutta niistä puuttuu johdonmukaista eetosta. Se erottaa Avatarin, The Way of Waterin ja myöhemmätkin elokuvat niistä. Mutta minusta on vain hyvä, että on erilaisia elokuvia. Kyllä minä käyn katsomassa kaikki Marvel-elokuvat, käyn katsomassa kaikenlaisia komedioita. Se on minun viikonloppuhuviani, omaa pakoani todellisuudesta. Sen vuoksi uskallan sanoa, että tarjoamme Avatarilla ihmisille jotain ainutlaatuista.
Jo Avatarissa oli vahva ekologinen juonne, mutta nykyään on oltava varovainen, ettei tule syytetyksi viherpesusta.
– En minä halua saarnata. Emme halua kertoa yleisölle, miten pitäisi ajatella tai tuntea. Haluamme viedä heidät matkalle, ja kun he palaavat normimaailmaan, he ehkä katsovat joitakin asioita eri tavalla. Kaikkia Avatar-elokuvia yhdistää teema, siksi puhuin eetoksesta. Se teema on kunnioitus. Kunnioitus maapalloa kohtaan, kunnioitus muita ihmisiä kohtaan ajattelematta, että esimerkiksi ihonväri tekisi hyväksi tai pahaksi. Kuten materiaalista huomasitte, Quaritch on palannut, ja hän on nyt sininen! Kaikki siniset eivät ole hyviä, eivätkä kaikki siniset ole pahoja, Landau vitsailee.
– Voimme toki olla provosoivia niiden asioiden suhteen, joita nostamme yleisön eteen, mutta heidän pitää antaa itse valita polkunsa. Jos teemme niin, lopulta tarpeeksi moni ihminen näkee oikean eetoksen ja teeman, ja ehkä meillä sillä tavalla on oma pieni merkityksemme asioihin.
Cameron tunnetaan siitä, että jos hänen visionsa edellyttämää teknologiaa ei ole olemassa, hän kehittää sitä itse. Landaun mukaan teknologisia innovaatioita tehtiin, mutta ehkä hienovaraismmin kuin aikaisemmin.
– Meidän oli kehitettävä melkoinen määrä uutta teknologiaa käsittelemään valtavia vesimassoja, sellaista ei aikaisemmin oltu tehty. Muuten teknologia oli meille evoluutiota. Emme halua todeta, että nyt olemme tyytyväisiä teknologiaan, jolla teimme tämän. Miten kamera toimi, miten liikkeenkaappaus toimi, miten jälkikäsittely toimi. Haluamme todeta, että parannetaan sitä vielä.
– Eikä se pääty siihen, kun tuotanto alkaa. Aloitamme alusta joka päivä. Joka päivä pyrimme siihen, että teemme asioita vieläkin paremmin. Teemme yhteistyötä Wetan kanssa, joka vastaa efekteistä. Kun yhtenä päivänä kehitämme jotain, se on lähtökohta, jonka päälle rakennamme lisää. Oli kyseessä sitten teknisen tai taiteellisen puolen edustajan tuotos, käytetään sitä seuraavan lähtökohtana. Voisi sanoa, että tiedämme miten tämä elokuva pitäisi tehdä, kun se on valmis. Ja se on alku seuraavalle elokuvalle. En odottaisi mitään vallankumouksia, vaan jotain, joka kehittyy koko ajan matkan varrella.
– Toivottavasti se, mitä elokuvassamme olemme tehneet hyödyttää Avatar-jatko-osien ohella myös muita elokuvantekijöitä. Jos saamme raotettua ovea, joka sallii elokuvantekijöiden kertovan tarinoita, joita muuten ei olisi voinut kertoa – silloin olemme saaneet aikaiseksi jotain merkittävää, Landau päättää.
Teksti: Jouni Vikman, Lontoo
Kuvat: 20th Century Studios
