Suosittu pornosivusto tarjoutui pelastamaan lopetetun Netflix-sarjan – tekijä kirjoittaa jo uutta kautta

Sivuston pitäjät ilmoittavat olevansa sarjan faneja ja haluavansa tarjota sille turvallisen ja varman paikan.

21.8.2017 13:00

Netflixin lopettama Sense8 ei välttämättä ole tullut tiensä päähän, mikäli tekijät ovat valmiita ottamaan vastaan apua uudelta yllättävältä taholta.

Pornosivusto XHamster on kirjoittanut sarjan luoneille Lana ja Lilly Wachowskille avoimen kirjeen, jossa tarjoavat sarjan seuraaville kausille uuden kodin. Kirjeessä painotetaan, ettei kyseessä olisi mikään vitsi tai parodia, vaan sarjan virallinen jatko. XHamsterin varapääjohtaja Alex Hawkinsin mukaan sivuston päivittäiset kävijämäärät ovat suurempia kuin The New York Timesin, ESPN:n tai Daily Mailin, joten näkyvyys olisi taattu.

Lana Wachowski on jo vahvistanut kirjoittavansa Sense8:n kolmannen kauden huolimatta Netflixin lopetuspäätöksestä. Tekijän mukaan usko faneihin on niin vahva, että sarjan jatkuminen jollain tavalla on yhä mahdollista. Lyöttäytyminen yhteen pornosivuston kanssa vaatisi kuitenkin myös useamman tuotantoyhtiön suostuttelemista sopimukseen, joten XHamsterin ehdotus saattaa olla kaukaa haettu.

Lähde: ScreenCrush

Lisää luettavaa