David Harbour alkaa olemaan hiljalleen tunnettu suuren yleisönkin keskuudessa. Hän teki hienon roolin Stranger Things -sarjan ensimmäisellä kaudella. Lisäksi hänet nähdään uutena Hellboyna tulevassa elokuvassa.
Hän kertoi nyt haastattelussa huonoimmasta ohjeesta, jonka on saanut ohjaajalta. Tapaus sattui Brokeback Mountain -elokuvan kuvauksissa, joissa Ang Lee oli ohjaajan pallilla.
– Se oli vähän kuin siinä olisi ollut kielimuuri. Ja se oli mysteeristä ja zenmäistä, Harbour aloitti.
– Olimme tekemässä viimeistä ottoa. Ohjaaja saapui ja juoksi monitorille tokaisten: ”Ok, ok, hyvä.” Sitten teimme sen uudestaan: ”Ok, ok, hyvä.” Lopulta kolmannella otolla hän juoksee luokseni ja sanoo: ”Ok, ok, enemmän komeutta.”, Harbour kertoi Leen sanoneen.
Näyttelijä vitsaili, että Lee palkkasi väärän kaverin, jos hän halusi lisää komeutta. Lee oli kuitenkin päivän mittaan silti tyytyväinen Harbourin suorituksiin.
Tulevan Hellboy-elokuvan nimi on tiettävästi Hellboy: Rise of the Blood Queen. Se saa ensi-iltansa mahdollisesti jo ensi vuonna.
Lähde: Cinema Blend