Tänään tv:ssä: Ensimmäistä kertaa Suomen kanavilla – Kulttielokuvien tähden viimeiseksi jäänyt elokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut Lucky.

30.11.2019 08:00

Wim Wendersin Paris, Texas -elokuvasta ja lukuisista hienoista sivurooleista tuttu näyttelijä Harry Dean Stanton kuoli kaksi vuotta sitten kunnioitettavassa 91 vuoden iässä.

Viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Stanton esittää miestä nimeltä Lucky, jonka tarinassa on mukana aineksia näyttelijän omasta elämästä. Lucky asuu amerikkalaisessa pikkukaupungissa, jonka maisemat ovat paahteisia erämaita.

Ikäisekseen hyvässä kunnossa oleva Lucky tekee päivittäiset voimisteluliikkeet, täyttelee ristisanoja ja viettää aikaa tutussa kahvilassa ja lähibaarissa.

Lucky on pienimuotoinen ja verkkaisesti etenevä mutta kiehtova elokuva. Vähitellen tarina saa filosofisia ulottuvuuksia, ja kun tunnelmaan pääsee sisään, elokuvasta muodostuu meditatiivinen kokemus.

Luckyn ohjaaja John Carroll Lynch tunnetaan paremmin näyttelijänä. Hän ei ole sukua David Lynchille, joka nähdään mieleenjäävässä sivuroolissa.

Lucky nähdään Suomen television ensiesityksenä Yle Teemalla lauantaina 30.11.2019 klo 20.02. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia