Tänään tv:ssä: Legendaarinen televisiosarja päivitettiin onnistuneesti – ”Nerokas rikoselokuva”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Miami Vice.

11.10.2018 06:30

1980-luvun alkupuolella ohjaajalegenda Michael Mann oli mukana luomassa tuon ajan vaikutusvaltaisinta poliisisarjaa Miami Vice. Kaksi vuosikymmentä sarjan suuruuden päivien jälkeen hän teki siitä elokuvaversion ja päivitti sarjaa samalla niin monessa suhteessa 2000-luvulle, että se tuntuu sarjasta irralliselta teokselta.

Päähenkilöt, miamilaisetsivät Sonny Crockett (Colin Farrell) ja Ricardo Tubbs (Jamie Foxx) joutuvat soluttautumaan huumekauppias José Yeron (John Ortiz) organisaatioon huippuluokan kuriirien peiterooleissa. Pian kuitenkin paljastuu, että Yerokin on vain välikäsi, jonka taustalla naruista vetääkin mahtava huumeparoni Montoya (hyytävä Luis Tosar).

Crockett ja Tubbs haluavat jatkaa peiterooleissaan alun perin suunniteltua pitempään, jotta Montoyan operaatiot olisi mahdollista paljastaa. Crockett ajautuu kuitenkin paljon tarkoitettua syvemmälle rooliinsa ihastuttuaan Montoyan asioita hoitavaan Isabellaan (Gong Li). Tubbsiin puolestaan päästään käsiksi hänen naisystävänsä, myöskin poliisivoimissa työskentelevän Trudyn (Naomie Harris) kautta.

”Michael Mannin viimeisin mestariteos on oman aikakautensa määritelleen hittisarjan nerokkaasti päivitetty millennium-versio, joka edustaa nykyhetken tyylitajuisinta ja taiteellisesti korkeatasoisinta amerikkalaista rikoselokuvaa”, kirjoitettiin Comon dvd-nurkassa marraskuussa 2006.

Miami Vice esitetään FRII-kanavalla torstaina 11.10.2018 klo 21.00. Uusinta lauantaina 13.10.2018 klo 23.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia