Tänään tv:ssä: ”Lähes täydellinen” kotimainen elokuva vuodelta 2022 – Minna Haapkylä ja Tommi Korpela tekevät hienot roolit

Episodin tähdet ★★★★

Julkaistu:

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2022 valmistunut Kupla.

Pikkupaikkakunnalla asuva Eveliina on periaatteessa tyypillinen teini, joka koulussa pätemisestä huolimatta pitää kosteistakin irrotteluista ystäviensä kanssa. Hän on myös aavistuksen pikkuvanha ja omaa silmää sille, mihin elämän tyypilliset urat lähipiiriä todennäköisesti vievät.

Tarkkanäköisyys osuu raskaalla tavalla omaan nilkkaan, kun Eveliina saa syytä epäillä, että hänestä on tulossa merkintä avioerotilastoissa. Älykäs teini alkaa manipuloida perhettään ja muita ihmisiä pitääkseen aikaisemmin tylsän ja arkisen itsestäänselvänä pitämänsä perhekuplan ehjänä.

Itseoikeutuksen tunteen ja omatunnon kaiverteluiden ristitulessa toimivaa Eveliinaa esittävä Stella Leppikorpi on aivan loistava roolissaan, ja hänet palkittiinkin roolistaan vuoden tulokkaan Jussi-palkinnolla. Samoin mainioita ovat Eveliinan juonitteluihin sotkeutuvaa poikaa esittävä Amos Brotherus ja muut Eveliinan ystäviä esittävät luontevat nuoret näyttelijät.

Aina hyvät Minna Haapkylä ja Tommi Korpela onnistuvat hyvin vanhempina, jotka pyrkivät johdattamaan tytärtään aikuisuuteen, mutta eivät välttämättä näe malkaa silmässään, mitä tulee tiedostettuun ja tiedostamattomaan vuorovaikutukseen toisessa suunnassa.

Lue myös: Juho Kuosmasen uusi elokuva etenee: Luvassa tragikoominen merellinen seikkailu

Aleksi Salmenperä on aikaisemminkin löytänyt syviä vesiä arkisen oloisista ihmissuhteista pitäen menon silti helposti lähestyttävänä. Hän on myös loistava dialogin kirjoittaja. Kuplassa hän on Reeta Ruotsalaisen kanssa saanut aikaiseksi uskomattoman soljuvasti kulkevaa epämukavaa töksähtelyä.

Kupla on niin raikas ja koskettavalla tavalla viihdyttävä, että se on lähes täydellinen. Siinä on kuitenkin paikoin hienoista tyhjäkäyntiä ja katsoja saa todella aktiivisesti tukahduttaa epäuskoaan, jotta aikuisten sokeus Eveliinan tietämyksen tasosta menee läpi.

Kupla esitetään MTV:n kanavilla kaksi kertaa:

  • Su 14.6.2026 klo 21.00 · MTV Sub
  • La 20.6.2026 klo 21.00 · MTV Ava

Elokuva löytyy myös MTV Katsomosta. Katso traileri alta.

Arvio: Jouni Vikman

Youtube video