Tänään tv:ssä: Onhan tämä nähty jo monta kertaa, mutta eihän toimintaleffa tästä juuri parane!

Tänään nähdään televisiossa Terminator 2: Tuomion päivä vuodelta 1991.

9.11.2017 05:05

James Cameronin jatko-osa Terminator-hitilleen ylitti aikoinaan kaikki odotukset ja sinetöi Arnold Schwarzeneggerin aseman yhtenä kaikkien aikojen toimintatähdistä.

Tieteiselokuvaa ja toimintaa yhdistelevän elokuvasarjan toisessa osassa kaksi terminaattoria saapuu vuodesta 2029 hakemaan 11-vuotiasta John Connoria, josta olisi tarkoitus tehdä tulevaisuudessa ihmisten vastarintaliikkeen johtaja.

Klassikon aseman saavuttanut Terminator 2 on nähty televisiossa jo lukuisia kertoja, mutta kyllä se uusintakatseluita kestääkin, onhan se monien mielestä kaikkien aikojen paras toimintaelokuva. Tänään voit tarkistaa oman mielipiteesi.

Terminator 2 esitetään TV5-kanavalla torstaina 09.11.2017 klo 21.00. Katso maistiaisiksi kohtaus elokuvan alkupuolelta.

Lisää luettavaa