Kaikki kuusi Alien-elokuvaa tapahtuvat samalla aikajanalla. Neljässä ensimmäisessä nähdään Sigourney Weaverin Ellen Ripley ja niitä seuranneissa kahdessa esiosaelokuvassa pureudutaan itse Alien-mytologiaan.
Seitsemäs elokuva, Alien: Romulus, kuuluu samaan jatkumoon, mutta mistä ohjaaja Fede Álvarez on ottanut vaikutteensa?
Álvarez paljasti löytäneensä idean elokuvaansa James Cameronin Aliens – Paluusta. Tarkemmin sanottuna sen poistetusta kohtauksesta.
Kohtauksessa nähdään, kuinka nuoret uudisasukkaat Weyland-Yutanin tukikohdassa jäävät xenomorph-hyökyaallon alle.
– Halusin tehdä elokuvan sellaisella kulmalla, jota ei ole vielä nähty: sellaisten nuorten ihmisten näkökulmasta, jotka eivät ole ammattilaisia tai tiedemiehiä, hyvä jos edes aikuisia. Pidin ajatuksesta, että valkokankaalla nähtävät ihmiset muistuttavat enemmän elokuvan katsojia. Eikä sillä, että katsojat olisivat nuoria, mutta avaruus on myös heille täysin tuntematon paikka. Ammattilaiset tietävät aina enemmän kuin katsojat, mutta kun hahmot ovat vielä noin parikymppisiä, niin eiväthän he osaa edes avata mitään helvetin ilmalukkoja, Álvarez sanoo.
– Ehkä heidän vanhempansa työskentelivät tällä avaruusaluksella ja sen takia he tuntevat toisensa? Heillä on kattava yhteinen menneisyys, koska he tuntevat vain toisensa. He käyttäytyvät siis kuin adoptiosisarukset. Jotkut heistä ovat jopa asuneet saman katon alla. Elokuvassa on sisaruuden teemoja ja tutkimme niitä. Romuluksen isompi juoni ja Weyland-Yutani liittyvät jotenkin siihen.
Alien: Romulus on scifi-kauhua ja se vie elokuvasarjan takaisin juurilleen.
Pääosissa nähdään Cailee Spaeny (Priscilla), David Jonsson (Agatha Christie’s Murder is Easy), Archie Renaux (Shadow and Bone), Isabela Merced (The Last of Us), Spike Fearn (Aftersun) ja Aileen Wu.
Ensi-ilta elokuussa.
Alla traileri.

Lähde: Comicbook
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.