The Batman ei ole syntytarina, mutta ohjaaja kutsuu sitä kaikkien aikojen koskettavimmaksi Batman-elokuvaksi

Nahkhiirmees on palaamassa valkokankaille ensi vuoden alussa.

Juuri järjestetyssä CinemaConissa nähtiin myös The Batmanista uutta materiaalia. Matt Reevesin ohjaama ja Robert Pattinsonin tähdittämä Lepakkomies-elokuva vaikuttaa erilaiselta tapaukselta.

Uusi materiaali paljasti Pattinsonin Bruce Waynen hakkaamassa ihmisiä Gothamin kaduilla.

Reeves paljastaa, ettei elokuva ole taas uusi syntytarina. Jokainen meistä tietää jo miten Lepakkomies syntyy.

– Mielestäni olemme nähneet jo aivan tarpeeksi syntytarinoita. Pohdiskelin, että olisi hienoa tehdä todella maanläheinen elokuva Year One -sarjakuvan tyyliin. Siinä nähtäisiin nuori Batman, jonka rajuun syntytarinaan vain viitataan. Elokuva tehtäisiin myös todella käytännöllisesti, ja se olisi samalla kaikkien aikojen koskettavin Batman-elokuva, Reeves kertoo.

Pattinson kertoo, miksi lähti projektiin.

– Tiesin heti ensimmäisen keskustelun jälkeen tekevämme jotain todella erilaista. Matt kutsui Batmania yhdeksi tärkeimmistä 1900-luvun hahmoista. Hahmo koskettaa monia ihmisiä syvältä eri tavoin, Pattinson kertoo.

The Batmanin ensi-ilta on maaliskuussa 2022.

Lähde: Uproxx

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut