The Witcher saa toisen kauden – ja raportoidusti myös kaksi uutta noituria astuu kuvaan mukaan.
Peaky Blinders -sarjan faneja saattaa kiinnostaa, että Lambert-nimistä noituria tulee esittämään Paul Bullion. Hän näytteli sarjan kolmessa jaksossa hahmoa nimeltään Billy Kitchen. Toista noituria Coënia esittää Strike Back -sarjan näyttelijä Yasen Atour.
Cinema Blend arvelee, että seuraavalla kaudella nähtäisiin enemmän Ciriä ja hänen noiturikoulutustaan – ja ehkä myös noiturien koulutuspaikka Kaer Morhen. Cirin koulutukseen viittaa myös se, että hän latasi Instagramiin kuvan miekasta ja paljasti juonenkäänteiden muuttuvan hänen kohdallaan ”brutaaliksi.”
Sarjan vetäjä Lauren Schmidt Hissrich puolestaan lupasi, että jos jotkut katsojat olivat hiukan ulalla ensimmäisestä kaudesta, seuraava kausi on jo helpompaa seurattavaa.
Kakkoskauden julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Se on kuitenkin vasta ensi vuoden puolella.
Lähde: Digital Spy