Tiesitkö Arnold Schwarzeneggerin isän synkästä menneisyydestä? Ei varmasti tähden mielipuheenaihe

Ei kovinkaan mairittelevaa.

14.2.2019 04:30

Arnold Schwarzenegger on syntyperältään itävaltalainen. Hän syntyi aikoinaan vuonna 1947 Thalin kunnassa.

Tähden vanhemmat olivat nimeltään Gustav ja Aurelia Schwarzenegger. Näyttelijän isä työskenteli kunniallisissa ammateissa postissa sekä poliisina.

Isän aiempi menneisyys ei kuitenkaan ole niinkään mairitteleva. Hän nimittäin haki vapaaehtoisesti natsipuolueeseen vuonna 1938. Jäsenyyden hän sai vuonna 1941. Sotilasarvoltaan hän oli ylivääpeli ja tehtäviään hän hoiti sotilaspoliisina.

Natsipuolueen lisäksi hän raportoidusti haki myös pahamaineisiin SA-joukkoihin ja tiettävästi hän myös sai jäsenyyden kuusi kuukautta kristalliyön jälkeen.

Hänen tekemisistään joukoissa ei ole tarkempaa tietoa. Ei ole myöskään todisteita, että hän olisi tehnyt mitään sotarikoksia.

Sodasta tähden isä sai mitaleita rohkeudestaan. Hän loukkaantui Venäjällä vuonna 1942. Armeijaura päättyi vuonna 1944 malarian vuoksi.

Arnold Schwarzenegger sanoi kauan sitten, ettei hän osallistunut isänsä hautajaisiin. Hän on kuitenkin myöhemmin kiistänyt tämän. Hän väitti lausuntonsa kummunneen halusta ilmaista, ettei henkilökohtainen elämä vaikuttanut hänen atleettisiin tavoitteihinsa.

Näyttelijä tutkitutti itse isänsä menneisyyttä Wiesenthal Center -järjestöllä. Perustaja Marvin Hierin mukaan Schwarzenegger oli sanonut, ettei tiedä paljon isänsä menneisyydestä, eikä tiedä, onko se hyvää vai pahaa.

Lähde: Wikipedia, Los Angeles Times

Lisää luettavaa