Tiesitkö tätä? Tim Burtonin hittileffalla oli alun perin todella synkkä loppu

Onko lopullinen versio parempi?

30.3.2018 12:12

Kulttiklassikon mainetta nauttiva Beetlejuice oli vasta toinen elokuva Tim Burtonilta, mutta se nosti ohjaajan aikansa kiinnostavimpien tekijöiden joukkoon ja antoi tälle avaimet Batmanin maailmaan.

Mustaa huumoria ja kauhua yhdistelevä elokuva veti kuin vetikin yleisön puolelleen, kiitos myös Michael Keatonin koomisen vedon, mutta käsikirjoittaja Larry Wilson paljastaa alkuperäisen lopun olleen varsin kyseenalainen.

”Alkuperäinen loppumme oli se, että Lydia kuoli tulipalossa ja pääsi Barbaran ja Adamin luokse kuolleiden maailmaan. Pari ihmistä hämmästeli, oliko se mielestämme hyvä idea. Oliko se todella viesti, jonka halusimme lähettää teini-ikäisille ympäri maailman?”, Wilson muistelee.

Kummittelevaan taloon muuttavan Lydian roolissa nähdään Winona Ryder. Wilson myöntää, ettei silti ollut paras idea kertoa teini-ikäisille kuoleman olevan parempi vaihtoehto. Niinpä lopullinen elokuva päättyy Beetlejuicen päihittämiseen ja iloiseen musiikkinumeroon.

Lähde: Yahoo!

Korjaus 3.4. 17.10: Lydia ei menetä elokuvan alussa vanhempiaan.

Lisää luettavaa