Westworld-sarjan hieno idea ei ole tekijöiden oma. Tarina nimittäin pohjustettiin jo vuonna 1973 elokuvassa Westworld (Tappokone).
Klassikoksi kehutussa 88-minuuttisessa elokuvassa nähtiin pääosissa Yul Brynner. Hänen roolisuoritustaan on niin ikään ylistetty. Elokuvassa nähdään myös Josh Brolinin isä James Brolin.
Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja on itse kirjailija Michael Chrichton, joka tunnetaan monista elokuviksi päätyneistä kirjoistaan. Näistä voisi mainita esimerkiksi Jurassic Parkin.
Tarinassa esitellään futuristinen vuoden 1983 maailma, jossa ihmiset voivat lomailla joko Westworldissa, Romanworldissa tai Medievalworldissa. Elokuvan jatko-osissa nähtiin Futureworld ja Spaworld.
Leffa alkaa ihan samalla tavalla kuin sarjakin. Kaksi miestä matkustavat junalla lomakohteeseen, arvaamatta mitä tuleman pitää.
Elokuvassa Brynnerin esittämä robotti menee sekaisin ja alkaa tappamaan ihmisiä. Sarjassa hänen vastineensa on ihmistä esittävä Ed Harris (mies mustissa), joka myös näyttää ulkoisesti hiukan Brynneriltä. Asetelma on sikäli erilainen, että Harris tappaa siekailematta robotteja. Sarjassa tarina myös kerrotaan enimmäkseen androidien näkökulmasta.
Elokuvan pystyy vuokraamaan ainakin Amazon Primestä, YouTubesta ja iTunesista. Alla elokuvan juliste.
Lähde: Metro