Toimituksen suosikit: Ennen kaikki oli paremmin

Viikon uutuuselokuvasaldo kattaa viisi elokuvaa, joista isoimmat tykit aloittivat jo keskiviikkona. Mitä kauemmas nykyhetkestä ne sijoittuivat, sitä enemmän niistä pidettiin.

6.5.2022 13:22

Episodin toimituksen suosikiksi nousi suosittuun tv-sarjaan perustuva jo toinen elokuva, Downton Abbey: Uusi aikakausi. Konsensus tuntui olevan, että vaikka toiminta jakautuu kahteen paikkaan, tällä kertaa vältetään edellisen elokuvan ongelma, kun kaikille kiinnostaville hahmoille ei keksitty järkevää tekemistä.

Siinä missä Downton Abbey 2 sijoittui 1920-luvun loppuun, kertoo saksalainen Fabian – moralistin tarina 1930-luvun alusta. Silti elokuvat eivät voisi maailmoiltaan olla kauempana toisistaan. Downton Abbey kertoo brittiaristokraateista ja heidän palveluskunnastaan, Fabian puolestaan Berliinin kuhisevasta kulttuurielämästä, joka ei todellakaan ollut kovin hienostunutta. Elokuvia yhdistää kiinnostus nousevaan elokuvakulttuuriin.

Fabianin ehti nähdä vasta yksi Episodin toimittaja, mutta hän antoi sille neljä tähteä.

Menneisyyteen sijoittui myös Ted K, tosin vain 1970-90-luvuille. Se kertoo Unabomberina tunnetusta terroristista, joka lähetti pommeja ihmisille, joiden toiminnan katsoi vahingoittavan luontoa. Mielenkiintoisesti Tony Stonen elokuva ei kerro niinkään hänen terroriteoistaan ja FBI:n massiivisesta etsintäoperaatiosta. Ted K keskittyy esittämään entistä enemmän ahdistuvan ja omaan maailmaansa uppoavan mutta ovelan miehen elämästä erämaassa antaen katsojan tehdä omat johtopäätöksensä. Sharlto Copley loistaa pääosassa.

Uusin Marvel-universumin spektaakkeli Doctor Strange in the Multiverse of Madness jakoi odotetusti mielipiteet, mikä näissä taulukoissa yleensä tarkoittaa keskikastiin joutumista, vaikka tähdet olisivat kummastakin laidasta. Voinee siis sanoa, että jos on jo ollut MCU-fani, ei pety. Mutta jos kuuluu toiseen leiriin, mielipidettä ei heilauta edes Sam Raimin kauhuelementit, jotka tosin on lievennetty synkän fantasian tasolle nuorempia supersankariyleisöjä ajatellen.

Viikonlopun viides uutuus oli kotimainen dokumentti The Happy Worker. John Webster paneutuu toimistotyöhön ja hakee syitä sille, miksi siitä on tullut niin kuluttavaa. Hienosti kuvattu ja hauskasti kerrottu dokumentti pitää sisällään niin paljon tietoa, että mukaan kannattaa ottaa muistiinpanovälineitä.

 

Lisää luettavaa