Toimituksen suosikit: Viivoja ja pilkkuja

Viikonloppuna ohjelmistoon saapuu kaksi uutta elokuvaa – eivätkä niiden päähenkilöt voisi olla kauempana toisistaan.

11.1.2019 15:59

Kartellin huumekuskiksi kokaiinia salakuljettamaan päätyvästä vanhasta miehestä kertova The Mule on viimeisin Clint Eastwoodin elokuva, jossa hän ohjaa itseään pääosassa. Osa toimittajista piti ongelmana sitä, että päähenkilö on käytännössä sama jääräpäinen ja vanhoillinen tervaskanto kuin Eastwoodin Gran Torino -elokuvassa. Osa piti elokuvasta, koska Eastwood on siinä sama jääräpäinen ja vanhoillinen tervaskanto kuin Gran Torino -elokuvassaan.

Yayoi Kusama on taiteilija, joka on saanut taistella monia esteitä vastaan alkaen synnyinmaansa Japanin vanhoillisesta suhtautumisesta naistaiteilijoihin ja jatkuen Yhdysvaltojen vanhoillisella suhtautumisella naistaiteilijoihin. Uutuusdokumentti Minä, Kusama sisältää valtavasti uutta informaatiota aikaansa edellä olleesta taiteilijasta niillekin, jotka tuntevat hänet lähinnä meilläkin nähdyistä pilkkutöistään.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia