Tom Hanks muisti jälleen fania hienolla tavalla – auttoi voittamaan vedon

Fani pökerryksissä.

23.12.2016 07:30

Tom Hanks – tuo Hollywoodin mukava mies – jatkoi jälleen samoilla linjoilla. Kerroimme vastikään, miten Hanks lahjoitti kirjoituskoneen fanilleen, joka piirsi tähden urasta vihkollisen luonnoksia. Tällä kertaa hän oli ystävällinen kanadalaista fania Zena Gopalia kohtaan.

Gopal löi vetoa ystäviensä kanssa, että hän saisi Hanksilta kasvokuvan. Hän lähettikin Hanksille oman kuvansa ja pyysi samalla tähdeltä kuvaa.

Hanks vastasi kirjoittamalla yhdellä keräämistään kirjoituskoneista Gopalille kirjeen. Mukaan oli liitetty Hanksin polaroid-kuva, jossa hän pitää kädessään Gopalin kuvaa. ”Lasketaanko tämä kasvokuvaksi?” Hanks tiedusteli pilke silmäkulmassa. Hanks myös pahoitteli partaansa, jonka hän oli kasvattanut roolia varten.

– Se sai minut nauramaan. Se todella piristi päivääni. Oli tosi hienoa nähdä, että hän lukee fanipostiaan, Gopal kertoi myöntäen, että hän oli pökerryksissä Hanksin eleestä.

Alla video Hanksin kuvasta ja kirjeestä.

Lähde: The Lad Bible

Lisää luettavaa