Torille! Edgar Wright hehkuttaa uutta kotimaista kauhuelokuvaa – Pahanhautojalle sataa glooriaa

Oho! Suomi maailman toreille vaikka yksi kauhuleffa kerrallaan! Onnea koko tekijätiimille!

7.6.2022 20:02

Muun muassa Shaun of the Deadin (2004), Baby Driverin (2017) ja Last Night in Sohon (2021) tehnyt Edgar Wright on nähnyt Hanna Bergholmin Pahanhautojan.

Wright kehuu elokuvaa vuolaasti, ja erityismaininnan saa nuori pääosanesittäjä Siiri Solalinna – syystäkin, Solalinna on elokuvassa erinomainen!

Wright suosittelee elokuvaa kaikille itseään kunnioittaville genrefaneille.

Episodi antoi Pahanhautojalle neljä tähteä:

”Vaikka elokuva onkin kauhua, se ei hukkaa panoksiaan turhanpäiväiseen säikyttelyyn vaan lähestyy aiheita ja omaa tyylilajiaan psykologisen jännitteisyyden kautta. Toki, Pahanhautojassa on panostettu myös visuaaliseen kauhuun, mutta ytimessä ei kuitenkaan ole yliluonnollinen. Jännitys toimii, koska teemat ja hahmojen kokemukset ovat lopulta kuitenkin arkisia: epävarmuus, yksinäisyys ja hyväksynnän puute, muiden muassa.”

Alla Wrightin twiitti ja leffan traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia