Uusi Disney-elokuva on matka oudon maan keskipisteeseen

Disneyn perinteisistä käsityöanimaatioista rakastetuimmat perustuvat vanhoihin eurooppalaisiin satuihin. Tuntuu, että perinne jatkuu tietokoneanimaatioiden aikakaudella, sillä Ihmeellinen maailma -elokuva tuntuu eurooppalaisen fantasia- ja tieteiskirjallisuuden tuotteelta.

25.11.2022 11:00

Ohjaaja Don Hall (Raya ja viimeinen lohikäärme, Big Hero 6) pohtii hetken, mutta myöntää, että ajatuksessa on perää. Hänen mukaansa eurooppalaisista klassikoista ei kuitenkaan lähdetty liikkeelle, niihin päädyttiin.

– Mietin minua innoittaneita elokuvia, kuten Kadonneen aarteen metsästäjiä ja Tähtien sotaa, ja aloin tutkia niihin johtaneita elokuvia ja tarinoita. Lopulta päädyin esimerkiksi Jules Vernen seikkailuihin. Niilläkin on varmasti esikuvansa, mutta tällä kertaa lopetin taustoituksen siihen.

Hän mainitsee Vernen kirjat Matka maan keskipisteeseen ja Salaperäinen saari sekä King Kong -elokuvat.

– Niihin kuului oleellisena osana salainen maailma, jossa on esihistoriallisia eläimiä. Lähdin liikkeelle siitä, ja päästin taiteilijat vapaaksi. He kaivoivat netistä outoja juttuja, tekivät niiden perusteella piirroksia ja kuvailivat olentoja ja mitä ne voisivat tehdä. Sitten innostuimme miettimään, miten ne vaikuttaisivat toisiinsa samassa maailmassa. Tiesin, että syntyisi kiehtova maailma, mutta en olisi ikinä voinut ennakoida sitä.

Haasteet eivät liittyneet vain outoon uuteen maailmaan, Hall kertoo.

– Tarinasta on versio, jossa matkalaiset aloittavat meidän maailmastamme ja löytävät itsensä ihan uudesta todellisuudesta. Hahmomme elävät kuitenkin Abylonia-maailmassa, joka sekin on keksitty. Sitten siirrymme toiseen keksittyyn maailmaan. Ihmeelliseen maailmaan.

Outous rikkoo koneet

Toisena ohjaajanakin toiminut käsikirjoittaja Qui Nguyen kertoo, että Hallin innostus johti melkoisiin haasteisiin.

– Kun mukaan haluttiin komediallinen apuhahmo, joka toimisi päähenkilöiden oppaana, hän sanoi: ”Mitä jos sillä ei olisi kasvoja tai tunnistettavia raajoja?”

– Tiedättekö kuinka vaikea on tehdä ilmeikäs ja kommunikoiva hahmo, jolla ei ole kasvoja, puuttuu puheeseen toinen animaatioryhmän johtajista, Amy Smeed.

– Kun joku esitteli monimutkaisen lonkerohirviön, Don sanoi: ”Mitä jos yhden sijaan niitä olisi miljoonittain?” Nguyen jatkaa.

Varsinkin jälkimmäinen aiheutti paitsi taiteellisia myös teknisiä ongelmia huikeassa takaa-ajokohtauksessa.

– Usein optimoimme, mitä elementtejä käsittelemme, mutta sitten meidän oli nähtävä kaikki sen liikkuvat osat yhtä aikaa: loputtomiin jatkuva maailma, jossa ei ole kiinteää pohjaa, vaan kaikki on liikkeessä, tuhansittain eri tavoin eteneviä olentoja ja päähenkilöt siinä seassa. Tietokoneiden kapasiteetti ei riittänyt, vaan animaattoreilta meni lähes koko päivä saada tiedosto auki, kertoo Smeedin aisapari Justin Sklar.

– Opimme sen tekemisestä valtavasti, mutta olisimme olleet pulassa, jos olisimme jättäneet sen tekemisen aivan loppuvaiheeseen, Smeed toteaa.

– Toisaalta haasteellisuus teki projektista vain nautinnollisemman, Nguyen myöntelee.

Ympäristö haltuun

Ihmeellisen maailman ihmeellinen maailma oli niin… no, ihmeellinen, että animaatiotiimiin kuului ”ympäristövastaava”. Sean Jenkinsin tehtäviin ei kuitenkaan kuulunut kierrätys tai hiilineutraalius, vaan homman pitäminen kasassa.

– Elokuvan maailma on niin iso, että sitä ei voi näyttää kokonaan, mutta se on koko ajan liikkeessä kuvan ulkopuolella. Minun tehtäväni oli pysyä siitä kärryillä ja pitää animaatiotiimi ajan tasalla.

Hän rakensi liikkuvaa maailmaa suunnittelija Merhdad Isvandin kanssa tämän määrittämien sääntöjen perusteella. Kaksikko käyttää puheessaan ilmaisua muotokieli.

– Kaikilla elokuvillamme on oma muotokieli, joka erottaa niitä toisistaan, mutta sillä erotellaan paikkoja toisistaan myös elokuvan sisällä. Millaisia muotoja missäkin käytetään., Jenkins selostaa.

Jos sisältöön on vaikuttanut Verne, H.G. Wells ja Edgar Rice Burroughs, ulkoisesti maailma on saanut mallia ranskalaisista ja belgialaisista sarjakuvista, pulp-kirjoista ja -lehdistä. Abyloniaa rakennettaessa  yksi ilmaus löysi tiensä tiimin puheeseen.

– Möhkälemäinen. Halusimme kaikkeen substanssia, ja jos tutkii Abylonian arkkitehtuuria ja erityisesti maatilaa, se on möhkälemäistä. Ei mitään pikkupiperrystä ja sen sellaista. Se on iso ja tanakka. Kuistin pylväät ovat tukevia, tuolien jalat eivät ole ohuita, vaan kaikessa on painoa. Kaikki yksityiskohdat ovat isoja, Jenkins kuvailee Abylonian tyyliä.

– Abylonian kaupungissa on kulmia ja suoria pystylinjoja, Searcherin farmilla taas vaakarivejä. Ihmeellisessa maailmassa kaikki kuplii ja on orgaanista, Isvandi jatkaa.

Muotoiluun kuului myös se, että kun kaupungin värit olivat oranssi, pinkki ja valkoinen ja maatilan puolestaan vihreä ja sininen, niitä välteltiin punasävyisessä salaisessa maailmassa, mikä lisää sen outoutta. Maallikon mieleen tulee koralliriutta, mutta tekijät välttelevät konkreettisia esimerkkejä.

– Siinä on edellä mainittujen vaikutteiden lisäksi luonnon outoja kasveja ja juuria, vain mikroskoopilla näkyviä olentoja. Emme halunneet, että sen outous laimenee, jos katsoja ajattelee, että jahas, olemme vain veden alla, Jenkins perustelee.

Justin Sklarin mukaan tyyli muotoutui suunnittelijoiden ja animaatiovastaavien viikottaisissa kohtaamisissa puolen vuoden sisällä.

– Esittelimme asioita, joista pidimme. Jossakin on varmaan tallennettuna 20 tai 30 tuntia meistä puhumassa aiheesta. Pohdimme pitkään mikä sodanjälkeisessä animaatiossa toimi. Niissä on isoja, pyyhkiviä liikkeitä, jotka eivät noudata fysiikan lakeja mutta joita on hauska katsoa. Siitä syntyi ohjenuora, jonka löimme lukkoon animaattoreita varten. Sitten vain annoimme lahjakkaiden ihmisten tehdä hauskoja ja outoja valintoja yrittäen pysyä poissa heidän tieltään.

– Animaatiohan on 24 kuvaa sekunnissa. Kun tutkimme vanhoja filmejä, kävimme läpi yksittäisiä ruutuja ja pohdimme: ”Tässä on avainasento, tässä toinen. Miten he siirtyivät yhdestä toiseen, mikä oli rytmitys?” Amy Smeed jatkaa.

Sklarin mukaan heillä ”animaationörteillä” oli hauskaa heidän paloitellessaan elokuvia ja miettiessään, miten voisivat hyödyntää niitä Ihmeellisen maailman tyyliä hakiessaan.

– Kysyimme paljon: ”Miten tämä piirrettäisiin?” Perinteisessä animaatiossa he suunnittelivat liikkeitä eri kulmista, mutta se ei koskaan ollut sattumanvaraista. Tietokoneella on välillä helppoa vain tehdä asioita. Lahjakkaat ihmisemme saavat sen tietysti näyttämään upealta, mutta välillä keskityimme tietoisesti siihen, miten vähemmän on enemmän. Emme ajatelleet, miten asiat rakentuvat tietokoneessa vaan millaisen kuvan haluamme.

Henkilökohtainen seikkailu

Ihmeellinen maailma ei kuitenkaan ole vain oudossa maailmassa seikkailua, sillä sen päähenkilöt edustavat erään perheen kolmea eri sukupolvea, joilla on hyvin erilainen näkemys elämästä.

– Halusin elokuvan alkuun vahvaa kontrastia sukupolvien välille. Aloitimme Jaegerista, elämää suuremmasta tutkimusmatkailijasta. Tutkimusmatkailun Michael Jordanista. Tiedättehän, kuuluisa, peloton, rohkea. Joka ei vaellushalultaan pysty juurtumaan, Hall pohjustaa.

– Hänen poikansa ei ehkä jaa samoja ominaisuuksia. Se johti Searcheriin ja ajatukseen siitä, mikä on jälkeemme jättämä perintö. Kontrastin vuoksi Searcher on asettunut aloilleen, hän on maanviljelijä, ei tutkimusmatkailija. Hän pysyy kotona ja todella arvostaa perheen käsitettä.

– Sitten lisäsimme Ethanin, joka on jumissa jossain siinä välissä. Hän on 16-vuotias, valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen elämässään. Haluaako hän jäädä farmille? Hänessä on isoisän perimänä vaellushalua. Meistä se oli hyvä valikoima hahmoja sukupolvia kattavalle tarinallemme.

Nguyen kertoo, miten Hall myi projektin hänelle

– Don koukutti minut heti alkuunsa kuvailemalla uutuuden olevan ”kuin Indiana Jones tai King Kong, mutta pääosassa Faijalla hommat hanskassa -leffan tai Little Miss Sunshinen perhe”. Tajusin heti minkä tyylisestä seikkailusta ja huumorista olisi kyse. Teki heti mieli tarttua toimeen. Visio oli niin selkeä, että oli helppo haluta olla osa sitä.

Nguyenin mukaan häneen vetosi seikkailun sisällä olevat isä–poika-suhteiden tarinat.

– Donilla ja minulla on lapsia, tiedämme miltä se tuntuu. Me olemme myös jonkun poikia, joten tiedämme siitäkin puolesta. Pystyimme kyllästämään hahmoja omilla tarinoillamme ja ihmissuhteillamme. Hyvään tarinaan kuuluu konflikteja. Lapsista ja vanhemmista pystyy kehittämään konflikteja, joilla hahmot saa eloon. Mukana on isän ja pojan välisiä keskusteluja, jotka voisivat olla omasta elämästämme. Seikkailemisen kuvittaminen on hauskaa, mutta se teki elokuvasta henkilökohtaisen.

Teksti: Jouni Vikman
Kuvat: Disney

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia