Jouni Vikman:
”Pinnalta X-Men: Apocalypse oli melko geneeristä ’meidän on pelastettava maailma’-kakofoniaa, jonka kaupunkeja pyyhkivä pikselipölytuho on jo melko nähty. Mutta pinnan alla oli niin herkullista vahdinvaihtomentaliteettia, että vanhojen hyvien aikojen X-Menien fanipoika suli pöksyihinsä kerta toisensa jälkeen.”
Niko Ikonen:
”Siitä on jo noin 25 vuotta aikaa, kun luin juuri näitä Ryhmä-X:n seikkailuita. Tuskinpa pystyi teini-Niko arvaamaan, että näkee nämä samaiset tarinat valkokankaalta vielä joskus. Siitä on myös 25 vuotta aikaa, kun olen viimeksi Marvelin sarjakuvia sen syvällisemmin seurannut. X-Men: Apocalypse herätti kuitenkin sisäisen nörttipojan, sen Ryhmä-X-fanin, joka joskus olin. Elokuvasta tuli lämmin olo, vaikka se onkin synkkä ja tuhoisa. Löysin sisältäni myös jotain vanhaa, jotain tuttua, joka oli jo ehtinyt kuihtua. Apocalypse on upea fanileffa kaikille meille 80- ja 90-lukujen nörttimaailmoissa eläneille. Nostalgiatrippailua parhaimmillaan.”
Hannu Liekso:
”Surullista, miten tyhminä Hollywood-studiot pitävät katsojia. Sama juonen peruskuvio toistuu toistumistaan jokaisessa supersankarielokuvassa. X-Men-sarja saa jälleen jatko-osan, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kellekään, kuin dollaripinot omistajien syvissä taskuissa. Joskus muinoin Bryan Singer oli kiinnostava ohjaaja, mutta noista päivistä on aikaa enemmän kuin jaksaa muistaa. Monet elokuvan näyttelijät ovat myös tunnetusti hyviä, mutta kaipa se leipä pitää jostain heidänkin repiä. Mahtipontisen musiikin säestämänä tiristetään katsojalta kyyneltä puhuttaessa perheen merkityksestä, jolla voidaan oikeuttaa taas seuraava toimintajakso.”