Vielä hetken Netflixissä: Rankka elokuva syyllistämisestä ja sen seurauksista – Top 250 -elokuva IMDb:ssä

IMDb-arvosana  8,3.

Netflixin valikoimasta löytyy vielä hetken ahdistava, mutta myös pohtimaan pakottavakin elokuva Jahti (2012). Pääosissa nähdään Mads Mikkelsen.

Tarina kertoo tavallisesta miehestä Lucaksesta, joka saa työpaikan esikoulusta. Hänen elämänsä kuitenkin hajoaa palasiksi, kun häntä epäillään lapseen sekaantumisesta.

Mikkelsen tekee leffassa vakuuttavan roolin. Elokuva oli myös Tanskan virallinen Oscar-ehdokas.

Niina Holm arvioi aikoinaan leffan neljän tähden arvoiseksi:

Jahdin tunnelma on tukahdutetun painostava, mutta elokuvassa on myös kuulautta ja ilmaa. Charlotte Bruus Christensen ottaa kameroineen kaiken irti myöhäissyksyn ja alkutalven hauraasta valosta. Vinterbergin ja Tobias Lindholmin käsikirjoitus pysyy olennaisessa. Vaikka elokuvassa on vahvan liikuttavia, jopa melodramaattisia hetkiä, jättää se puhdistuneen olon.”

Leffa poistuu suoratoistopalvelusta 1.11.2020.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut