Vuonna 2022 Googlesta haettiin myös näyttelijöitä – kolmen kärjen suosion syy on päivänselvä

Neljättäkään nimeä ei tarvitse ihmetellä.

8.12.2022 09:30

Googlen jakamista tilastoista selviää trendaavimmat näyttelijät. Suomen kohdalla Googlen tarjoamat kategoriat ovat vajavaiset, mutta Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisen suosion listat ovat tarkempia. Listojen kolme ensimmäistä nimeä eivät pääse yllättämään, sillä niihin kaikkiin liittyy kohuja.

Yksi vuoden seuratuimpia uutistapauksia oli Johnny Deppin ja Amber Heardin välinen oikeudenkäynti. Se herätti sen verran porua ja kohinaa, että Depp on molempien listojen ykkösenä, Heardin seuratessa kolmantena.

Ex-avioparin riitaisan rintaman rikkoi niin ikään kinailuun sortunut Will Smith. Hän ei tosin oikeastaan riidellyt, vaan löi Oscarit juontanutta Chris Rockia.

Suurin osa lukijoista muistanee Smithin äityneen gaalassa väkivaltaiseksi, sillä hän läimäisi avokämmenellä Rockia kasvoihin. Smithin mielestä Rock loukkasi hänen vaimoaan, ja Rock löytyykin Yhdysvaltain listalta sijalta neljä. Smithin vaimoa ei unohdettu, sillä hän on sijalla seitsemän.

Yhdysvaltojen lista:

  1. Johnny Depp
  2. Will Smith
  3. Amber Heard
  4. Chris Rock
  5. Julia Fox
  6. Joseph Quinn
  7. Jada Pinkett Smith
  8. Ezra Miller
  9. Miles Teller
  10. Ashley Judd

Maailmanlaajuinen lista:

  1. Johnny Depp
  2. Will Smith
  3. Amber Heard
  4. Chris Rock
  5. Jada Pinkett Smith
  6. Joseph Quinn
  7. Evan Peters
  8. Andrew Garfield
  9. Julia Fox
  10. Ezra Miller

Lue myös: Vuoden 2022 eniten Googlesta haetut elokuvat selvisivät – Top 3:ssa oli vain yksi supersankarileffa – Episodi.fi

Lähde: Today

Lisää luettavaa