X-Men: Dark Phoenix on erään aikakauden päätös – Nollataanko nyt Viimeisen kohtaamisen virheet?

Fanien odotukset on helppo pettää, kun sovittaa rakastettuja tarinoita muihin medioihin. Harva elokuvantekijä saa tilaisuuden ensin nollata tekemänsä virheet ja sitten vielä yrittää uudelleen.

5.6.2019 10:45

X-Men-fanien mielestä Simon Kinbergin käsikirjoittama Viimeinen kohtaaminen oli harvinaisen epäonnistunut versio mutanttien suosituimmasta seikkailusta. Kinbergin kirjoittama Days of Future Past poisti sen sankarien menneisyydestä, ja nyt hän tekee ohjausdebyyttinsä Dark Phoenixin uudella tulemisella. Tapasimme Kinbergin lisäksi traagista sankaritarta esittävän Sophie Turnerin ja tällä hetkellä hyvin ajankohtaisen Nicholas Houltin.

Tuottaja, käsikirjoittaja ja nyt myös ohjaaja Kinberg tunnustautuu itsekin sarjakuvafaniksi.

Pimeä Feenix -saaga oli nuorena suosikkisarjakuvani ja kaltaisilleni faneille se äärimmäinen Ryhmä X -tarina. Lähdimme tekemään juuri sarjakuvista tuttua tarinaa, vaikka siitäkin on nykyään monta kimuranttia versiota. Mutta toisin kuin Viimeisessä kohtaamisessa, jossa Dark Phoenix oli sivujuonne, halusimme tästä Jeanin tarinan, Jeanin muutoksen kaikkien rakastamasta hahmosta Phoenixiksi ja edelleen Dark Phoenixiksi.

Kinberg pohtii, mikä teki alunperin vuonna 1980 ilmestyneestä tarinasta niin tärkeän faneille.

– X-Menit alkavat hajota perheenä sitä mukaa, kun Jean menettää itsehillintäänsä. Lapsena minua säväytti Pimeässä Feenixissä juuri se, että sankari pystyi pahoihin tekoihin ja häntä rakastavat ihmiset joutuivat kysymään itseltään missä vaiheessa on pakko luovuttaa. Missä vaiheessa läheisestä tulee uhka, jolta maailma on pelastettava? Ne ovat alkuperäisen sarjakuvan kysymyksiä, jotka yritin tuoda mukaan elokuvaan.

Tekijöiden mukaan elokuva eroaa aikaisemmista X-Men-elokuvista siinäkin, että mukana on avaruusolentoja. Niitä ei aikaisemmin ole sarjassa nähty, vaikka kosmisuus on tyypillistä X-Men-sarjakuville yleensä ja Pimeä Feenix -tarinalle erityisesti.

– Kun kolme vuotta sitten aloimme pohtia tätä elokuvaa, kutsuimme sitä kulminaatioksi, huipentumaksi X-Men-perheen tarinoille, joita olemme kertoneet. He joutuvat painetestiin ja heidän rivinsä rakoilevat pahemmin kuin koskaan. Ihmiset, joiden kanssa olemme eläneet 20 vuotta, joutuvat haastetuiksi ja menetämme heitä. Se oli oleellista tarinalle, joka ei ollut vain uusi luku X-Men-saagassa, vaan tietynlainen joutsenlaulu sen tälle versiolle, Kinberg päättää.

Paholainen olkapäällä

Jean Greyta näyttelevän Sophie Turnerin mukaan Dark Phoenix eroaa muista X-Men-elokuvista myös kosmisuuden toisessa ääripäässä.

– Se on hyvin maanläheinen. Henkilövetoinen. Tunteellinen. Uskon, että ihmisiin tekee vaikutuksen miten eri tavalla käsittelemme asioita.

Viime aikoina on nähty toinenkin elokuva, jossa on äärimmäisen voimakas naispääosa. Se on myöskin Marvel-talliin kuuluva Captain Marvel.

– Käsikirjoitusta lukiessani pidin siitä, että mukana on paljon äärimmäisen vahvoja naishahmoja, mutta myös siitä, että naispuolinen päähenkilö on myös pääpahis, Turner kommentoi. – Naiset nähdään usein vaimoina, tyttöystävinä, vastaanottovirkailijoina… yksiulotteisina hahmoina. Phoenix on monitasoinen päähenkilö, joka on viallinen ja tekee pahoja virheitä. Se on rehellisempi näkökulma, josta pidin kovasti. Mikä parasta, sain tehdä kohtauksia Jessica Chastainin kanssa, ja hän on erittäin vahva tässä elokuvassa.

Chastainin hahmo on elokuvan salaperäinen manipuloija, yhdistelmä useista X-Men-sarjakuvissa esiintyneistä hahmoista. Ennakkotietojen mukaan Jeanin korvaan kuiskuttelija olisi muotoa muuttava avaruusolento. Näin Turner perustelee, miten olento saa houkuteltua Jeania kaltevalle pohjalle:

– Jean kantaa sisällään hylätyksi tulemisen tunnetta. Kaikki hänen rakastamansa ihmiset ovat jättäneet hänet, koska eivät tiedä miten suhtautua hänen voimiinsa. Jessican hahmo viettelee häntä kertoen, että on ihan ok käyttää niitä. Ne ovat osa Jeania, ja hän voisi käyttää niitä hyvään. Jessican hahmo tuntuu ensimmäiseltä, joka hyväksyy Jeanin voimineen kaikkineen.

Inhimillisestä ulottuvuudesta huolimatta Turner ei voi kieltää nauttineensa supervoimaisen Phoenixin esittämisestä.

– On aina hauska näytellä pahista, tässä tapauksessa maailman voimakkainta ja vaarallisinta olentoa. Todella nautin siitä. Mutta vaikka Phoenixia oli hauska esittää, Jean oli paljon monimutkaisempi ja kiinnostavampi hahmo näytellä.

Kaikki loppuu aikanaan

Turner tuli tunnetuksi vuonna 2011 alkaneen Game of Thrones -sarjan myötä, ja hän on sille kiitollinen muustakin kuin sen tuomasta maineesta. Tähti sanoo sen valmistaneet hänet alalle.

Game of Thrones on kyllä ollut paras näyttelijäkoulu jota voi toivoa. Siirtyminen X-Meniin oli kuin olisin valmistunut yhdestä koulusta ja mennyt toiseen. Ennen Game of Thronesia kävin lauantaisin tunnin näyttelijäkursseilla, mutta sarja opetti minulle kaiken mitä tiedän. En tiedä, onko tv:ssä ja elokuvissa näyttelemisen välillä kovin isoja eroja. Tosin minulla on ollut onni olla valtavan budjetin sarjassa, jossa ei ole tarvinnut tehdä asioita green screenin edessä. Lähes kaikki rakennettiin oikeasti. Näin korkeilla standardeilla eroja ei juuri ole.

Dark Phoenix on Ryhmä X:n loppu nykyisessä muodossaan. Kuten hyvin tiedetään, myös Game of Thrones päättyy tänä keväänä.

– En vieläkään voi uskoa, että se on ohi, Turner huoahtaa.

– En tunne menettäneeni perhettä, sillä pidämme edelleen yhteyttä. Kaipaan Sansa Starkissa eniten hetkiä yhdessä Aryan ja Jonin ja muiden kanssa. En enää voi katsoa kuvauspaikalla, kun Kit valittaa rooliasustaan. En itse voi käyttää asua ja valittaa siitä. Sitä kaipaan jo, mutta luulen, että totuus iskee vasta, kun viimeinenkin osa on ulkona.

Näyteltyään suosittuja ja vahvoja naisia niin tv:ssä kuin valkokankaalla Turner ei vielä tiedä mitä tekee tulevaisuudessa. Mutta hän tietää mitä haluaa.

– Minulla ei ole mitään viisivuotissuunnitelmaa tai vastaavaa. Minulla on vain intohimo esittää hienoja naishahmoja. Realistisia naisia, joilla on vikansa. Ei vain vahvoja naishahmoja, jotka pystyvät mihin vaan. Kaikilla on vikoja ja ongelmia ja kaikki kokevat kovia elämässään. En halua esittää yksiulotteisia hahmoja, joten olen mukana kunhan tarina ja hahmot ovat kiinnostavia.

Supersome

Turner uskoo saaneensa erään rooleistaan koska hänellä oli enemmän seuraajia sosiaalisessa mediassa kuin hänen mielestään samaa roolia tavoitelleella paremmalla näyttelijättärellä. Hänellä on someen ristiriitainen suhde.

– En kuulu niihin, jotka juhlivat miljoonan seuraajan haamurajoja, näyttelijätär naurahtaa. – Some voi olla sekä hyvä että huono asia. Minulle se on suorin tapa pitää yhteyttä faneihini, jakaa ajatuksiani ja mielipiteitäni, kun haluan kertoa ihmisille jotain tai selventää jotain väitettä. Se on myös hyvä tapa seurata ihmisiä, jotka inspiroivat minua. Seuraan paria kehopositiivisuuteen rohkaisevaa nuorta naista. Sellaiseen some on upea väline.

Negatiivisuus liittyy juuri Turnerin seuraamien some-vaikuttajien vastakohtaan.

– Some voi olla hyvin epärealistinen paikka, jossa kaikki on photoshopattu ja editoitu. Jos yrittää elää epärealististen odotusten mukaan, peilaa elämäänsä johonkin, jota ei ole olemassa. Sitten ei ole tyytyväinen elämäänsä, tyytyväinen kroppaansa. Se voi vaikuttaa mielenterveyteen ja olla todella vaarallista.

Turnerin mukaan kuuluisuus voi toimia kuin supervoima, jota voi käyttää eri tavoin.

– Jos sitä käyttää oikein, se voi olla hyvä ja vahva asia. On mahdollista puhua asioista, joihin uskoo, ja on valtaa auttaa hyväntekeväisyyttä. Julkisuuteni on auttanut tukemaan esimerkiksi Women for Women -sotauhrijärjestöä. Voin lentää kehitysmaihin antamaan tukea köyhille naisille. Se on minulle hyvin, hyvin tärkeää. Sellaiset asiat ovat suunnattomia plussia, mutta niiden mukana tulee yksityisyyden menetys ja muita vastaavia varjopuolia.

Fanit tosiaan tunnistavat Turnerin kaikkialla. Hän ei silti pysty nimeämään yhtään yksittäistä outoa kohtaamista.

– Kaikki ovat olleet jollain tavalla outoja. En ole tottunut siihen, että minut tunnistetaan. Mutta on minulla kokemuksia, minulla on ollut pari stalkeria. Jotkut oikeasti sekoittavat minut ja hahmoni, sitä tapahtuu paljon, mikä on kiinnostavaa. Ei siinä mitään, Sansa on kovempi tyyppi kuin minä, joten menen vain tilanteen mukaan.

Ääniä pään sisällä

Game of Thronesille ja X-Men-elokuville on yhteistä, että Turner on kummassakin osa laajaa näyttelijäkaartia. Dark Phoenix on kuitenkin nimenomaan hänen hahmonsa tarina, mikä vaikutti rooliin valmistautumiseen.

– Prosessi oli… pitkä, Turner muistelee. – Meillä oli kuusi kuukautta aikaa valmistautua kuvausten alkamiseen ja kävimme Simonin kanssa kahdenkeskisiä keskusteluita eri tavoista tehdä Jeanista todellinen ja helpommin lähestyttävä, sillä X-Menit voivat olla hyvin korkealentoisia.

– Me halusimme reaalimaailmaan sidotun, hyvin tunteellisesti ladatun henkilötarinan. Tutkimme muun muassa paljon skitsofreniaa ja monipersoonahäiriöitä. Minä ja Simon preppasimme näyttelijävalmentajaani, ja harjoittelimme Simonin kanssa viikkoja ja viikkoja.

Turner paljastaa käyttävänsä paljon musiikkia työkaluna tiettyihin mielentiloihin pääsemiseksi ja niissä pysymiseksi.

– Ennen tunteellisia kohtauksia on hyvä, etteivät ympärillä pyörivät ammattilaiset vie huomiota. On jollakin tavalla eristettävä itsensä.

Kuulokkeita korvilla voi hyödyntää muutenkin kuin musiikin kuunteluun. Turner keksi miten saada käsitystä muiden ajatuksia lukemaan pystyvän telepaatin elämästä.

– Valmistauduin elokuvaan ja roolin skitsofreenisiin ulottuvuuksiin niin, että minulla oli puhelimessani video, jossa käsitellään äänihallusinaatioita. Tein arkisia asioita kuunnellen sitä kuulokkeilla. Kävin kaupassa tekemässä ostoksia samalla kun ihmiset puhuivat pääni sisällä. Se oli mielenkiintoista ja hyödyllisempää kuin musiikki.

Vaikka X-Men-elokuvat ovat vauhdikkaita, Turnerilla oli hyvä perustelu sille, miksi hän ei joutunut tekemään yhtä vaativia stuntteja kuin muut näyttelijät.

– Hahmoni on telekineetikko ja voi tehdä kaiken vain näin, Turner nauraa elehtien käsillään.

Dark Phoenixissa on monimutkaisimpia toimintakohtauksia, joita olen ikinä nähnyt. Lopussa on aivan käsittämätön kohtaus, en tajua miten se saatiin tehtyä. Se on lisäksi dramaattinen ja uskomattoman emotionaalinen. Trailerissa on näytetty kuinka käännän helikopterin nurin. Se tapahtui oikeasti, meillä oli siellä helikopteri, jonka propellit pyörivät. Heilautin kättäni ja he heittivät sen nurin. Oli upeaa, että pääsimme tekemään sellaisia juttuja oikeasti, ilman green screeniä. Ei tennispalloja tikun nokassa, vaan oikea helikopteri oikeasti nurinniskoin. Uskon, että vaikutus näkyy elokuvassakin.

Kolmessa ensimmäisessä X-leffassa Jean Greyta näytteli fanien arvostama Famke Janssen. Hän toimi roolimallina Turnerillekin tiettyyn rajaan asti.

– Heti kun sain roolin Apocalypsessa, tutkin Famken maneereja, kuinka hän roolissa käyttää supervoimiaan, miten hän elehtii. Hänen liikkeissään oli jotain baletinomaista ja kaunista, halusin oppia sen. Mutta Dark Phoenixin alla ajattelin, että minun pitää tehdä oma juttuni. Days of Future Past muutti menneisyyttä, joten se auttoi muuttamaan asioita ja tekemään Jeanin omalla tavallani. Dark Phoenix kulkee omia polkujaan tavalla, jota ei ole nähty muissa X-Men-elokuvissa paitsi ehkä Loganissa. Minusta tuntui, että minulla oli enemmän sanottavaa hahmoni kautta.

Peto mieheksi

Vasta 29-vuotias Nicholas Hoult on ehtinyt tehdä pitkän uran, sillä hänet löydettiin kolmivuotiaana.

– Löytäminen on ehkä vähän vahva ilmaus, mutta olin tosiaan teatterissa äitini kanssa, ja ohjaaja tarvitsi näytelmäänsä pienen pojan ja kysyi äidiltäni saisiko lainata minua. Kuulemma pystyin keskittymään hyvin, mitä mielestäni on vaikea päätellä kolmivuotiaasta, mutta niin pääsin ensimmäiseen näytelmääni, Hoult kertoo.

– Tunnenko menettäneeni mitään? Olen saanut tehdä paljon, mutta samalla olen sanonut monelle työlle ei, mikä on tärkeää, jotta voi itse löytää kiinnostuksen kohteensa, tärkeät paikkansa ja ihmisensä. Olen työn kautta saanut kokea mitä erilaisimpia kohtaloita ja nähdä maailmaa ja sen asukkaita. Se on erilaista elämänkoulua mutta toistaiseksi se on tuntunut hyvältä.

Vuonna 1996 Hoult esiintyi ensimmäistä kertaa elokuvissa ja on siitä lähtien tehnyt paljon tv-sarjoja, tieteistarinoita ja elämäkertoja. Hän ei kuitenkaan tietoisesti hakeudu sellaisiin.

– Pidän fantasiaelementeistä ja vaihtelusta elokuvissa, joita katson ja joissa haluan olla mukana. Teen valintani pääasiassa tarinan ja käsikirjoituksen perusteella, haluan löytää jotain samastuttavaa. Haluan ymmärtää hahmoani tai oppia sen kautta. Lisäksi vaikuttaa, kuka elokuvaa on tekemässä. Oli hyvä saada ohjaajaksi Simon Kinberg, joka on kauan ollut osa X-Men-perhettä käsikirjoittajana ja tuottajana. Hän kehitti hahmoja ja heidän suhteitaan, mikä teki tästä dramaattisemman ja tunnelmallisemman elokuvan, ei vain spektaakkelin.

Fanit ovat perheestä

X-Men-elokuvissa Hoult on tiedemies Hank McCoy ja tämän petomainen ja supervahva alter ego Beast, ”peto”. Näyttelijän mukaan Petoa ei ole luotu digitaalisesti niin paljon kuin ehkä voisi kuvitella.

Alex Kyshkovych ja Mich Todorovic ovat lahjakkaita stunttisijaisiani, jotka voivat parkourata läpi mistä vain. Vaijereita ja sellaisia on siis vähän, he hoitivat itse loikkimiset ja voltit. Ja nelinkontin juoksemisen. En muista mitä ilmausta he käyttivät siitä, mutta tein sitä itse vaihtokohtauksissa, kuten pitkän juoksun päätteeksi, ja se on tosi vaikeaa.

Koska hahmo on fyysisesti läsnä, on Houltin näyteltävä paksun maskeerauksen läpi, mistä hän on vuosien varrella valittanut.

– Maskeeraajat kehittyvät nopeammiksi ja taitavammiksi joka kerta, joten se on muuttunut helpommaksi minullekin. Lisäksi he ovat mahtavia tyyppejä, joiden kanssa on ihan mukava viettää aikaa meikkaustuolissa, Hoult myöntää.

Supersankarin ohella Hoult esittää nimihahmoa Dome Karukosken elokuvassa Tolkien. Kirjailijalla on innokkaat faninsa, samoin X-Men-hahmoilla. Kohtaamiset fanaattisen yleisön kanssa Comic Conin kaltaisilla messuilla ovat nuorukaisen mukaan yhtä aikaa pelottavia ja innostavia.

– Ei niihin voi valmistautua. On vain hienoa saada esittää hahmoja, jotka merkitsevät paljon faneille. On palkitsevaa kuulla niitä palvovien ihmisten tarinoita, ideoita ja reaktioita.

Hoult ja Mystiqueta esittävä Jennifer Lawrence seurustelivat pitkään. Vaikka suhde päättyi, he pystyivät ystävinä. Nyt yhteinen tie X-Men-elokuvissakin näyttää tulleen tiensä päähän.

– Totta kai oli tunteellista ensin lukea ja sitten näytellä sitä, ottaen huomioon miten hahmot ja me itse olemme kehittyneet ajan myötä. Toisaalta se antaa Hankin hahmoon jotain uutta, mikä oli rakentava kokemus.

– X-Men on tosiaan kuin perhe, myös kuvauspaikan ulkopuolella, sillä tulemme niin hyvin toimeen keskenämme. Elokuvassa yksi perheenjäsen harhautuu väärälle polulle ja muiden on päätettävä miten reagoida. Hahmoni näkökulma on muuttunut oppilaasta opettajaksi ja mentoriksi, professori X:n kannattajasta pitkälti tämän oikeaksi kädeksi.

– Nyt Hank alkaa epäillä, onko Charlesilla aina muiden ihmisten paras mielessään. Hänen on asetettava Charlesin lähestymistapa tapahtumiin kiistanalaisiksi. X-Men-elokuvissa on mukavaa se, miten ne asemoituvat supersankarimaailmoissa: he ovat mutantteja, ja heillä on jotain sanottavaa sosiaalisista ja poliittisista asioista ja jopa perheiden rakenteesta. Hankin on työskenneltävä erilaisten ihmisten kanssa yrittäessään löytää sovitusta ja jonkinlaista kostoa.

Teksti: Kirpi Uimonen, Los Angeles
Kuvat: 20th Century Fox

Lisää luettavaa