Yhdysvaltalainen sensuurijärjestö on tuohtunut, koska Disney Plussassa nähdään R-leimattuja elokuvia: Deadpool ja Wolverine saapuivat alustalle

Sellainen sitten sieltä.

24.7.2022 10:13

Foxin kolme R-leimattua (K-17) -Marvel-elokuvaa saapuivat perjantaina Disney Plussaan. Deadpool, Deadpool 2 ja Logan olivat liikaa jenkkisensoreille.

Amerikkalainen Parents Television and Media Council (PTC) on nyt valittanut aiheesta, koska Disney lupasi, ettei sen suoratoistopalvelussa tulla näkemään lapsilta kiellettyä ohjelmistoa.

Disney Plus -pomot tiedottivat suoratoistopalvelun julkaisun aikaan, että palvelu tulee esittämään vain perheystävällistä sisältöä.

– Disney teki kolme vuotta sitten lupauksen perheille: ei lapsilta kiellettyjä elokuvia palveluun. He väittivät palveluaan perheystävälliseksi. He kertoivat Hulu-kanavan olevan aikuisia varten. He valehtelivat, PTC:n johtaja Tim Winter sanoo.

– Disneyn C-luokan johtajat ovat vetäneet vessasta alas vuosikymmenten työn tuloksen, jonka avulla yhtiöstä kasvoi maailman suurin perheystävällinen brändi.

Aiemminhan Disney Plussaan lisättiin jo DefendersVersen Netflix-sarjat, joilla on kaikilla TV-MA-ikärajaluokitus, eli ne on suunnattu aikuisille.

– Vaikka Disney Plussassa on olemassa lapsilukot, niin palveluun lisätään koko ajan enemmän ja enemmän R- ja TV-MA-luokiteltuja tuotoksia, jotka rikkovat luottamuksen perheitä kohtaan. Tulemme näkemään tämän muutoksen bisneskoulujen opetusohjelmissa. He pohtivat kouluissa, mitä tapahtui kerran niin mahtavalle Walt Disney Companylle. Samaan aikaan Hollywood jatkaa edelleenkin perheiden syrjimistä, Winter sanoo.

Euroopassa K16-sisältöä ollaan nähty jo Disney Plussan Star-kanavalla, mutta USA:ssa Disneyn muut suoratoistopalvelut hoitavat niiden jakelun.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia