Yle: Laura Birnillä yllätyspesti Netflixin tulevassa kauhusarjassa – tältä se näyttää

Projektista on kyllä huhuiltu, mutta varmennusta ei ole saatu.

Pienimuotoinen yllätyshän tämä on. Yle paljasti tänään Laura Birnin näyttelevän tulevassa Netflixin kahdeksanosaisessa kauhusarjassa. The Innocentsista ei tiedetä vielä paljoa, mutta ainakin se tiedetään, että Birnin hahmon nimi on Elena.

Yle kertoo sarjan olevan jonkinlaisen yliluonnollisen Romeo ja Julia -tarinan. Nuoret rakastavaiset June (Sorcha Groundshell) ja Harry (Percelle Ascott) karkaavat kotoaan. Vanhemmat piilottelevat kuitenkin pimeitä salaisuuksia, jotka alkavat hiljalleen aueta nuorelle parille.

Sarjan ensi-iltapäivämäärää ei ole vielä ilmoitettu, mutta ainakin pieni teasertraileri on jo julkaistu.

Sarjassa nähdään myös muun muassa Guy Pearce, Jóhannes Haukur Jóhannesson ja Trond Fousa. Sen ovat käsikirjoittaneet The Crownin ja Black Mirrorin Simon Duric sekä Hania Elkington.

Alla traileri.

Kuva: Henkesi edestä (2015)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut