Yökukkujille tv:ssä: Yksi hauskimmista komedioista! Elokuvan vaarallinen moka päätyi lopulliseen leikkaukseen

Kyllä se vain naurattaa.

7.12.2019 19:55

Varsin härskiäkin huumoria sisältävä Sekaisin Marista sai aikoinaan hyvän vastaanoton ja se kuuluu ehdottomasti Ben Stillerin parhaisiin komedioihin. Stillerin vastanäyttelijänä loistaa niin ikään Cameron Diaz.

Elokuvassa Stillerin esittämä Ted haluaa tavata uudelleen sekä tietysti hurmata Diazin esittämän Maryn, johon hän oli ihastunut lukiossa. Mutkia matkaan tuovat niin Tedin omat hölmöilyt kuin myös Matt Dillonin esittämä yksityisetsivä Healy.

Elokuvan ohjaajien Bobby ja Peter Farrellyn vyön alta löytyvät muun muassa Nuija ja tosinuija sekä Me kaksi & Irene -elokuvat.

Stiller tipahti elokuvassa nähtävässä kohtauksessa paareilta. Se oli vahinko, mutta jätettiin lopulliseen elokuvaan. Kuvaukset keskeytettiin hetkeksi, jotta Stillerin kunto pystyttiin varmistamaan.

Elokuva nähdään Sub-kanavalta ensi yönä kello 01.25.

Lisää luettavaa