Yökyöpeleille tv:ssä: Loistava rikosleffa – tähti lihotti 18 kiloa rooliaan varten

IMDb-arvosana on 6,9.

12.4.2019 22:33

Yöllä nähdään televisiosta loistavaa viihdettä tarjoava Cop Land (1997).

Jännityselokuva poliisien kansoittamasta New Jerseystä ja poliisin vahingossa tekemästä väkivaltaisesta rikoksesta, jota Freddy Heflin alkaa selvittää. Pian Heflin huomaa, että poliisien kesken kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.

Elokuva kuhisee laatunäyttelijöitä. Mukana on muun muassa Harvey Keitel, Ray Liotta ja Robert De Niro.

Alun perin sheriffi Freddy Heflinin roolin halusi elokuvassa näyttelevä Liotta. Sylvester Stallone puolestaan halusi Liottan rooliin. Sheriffin rooliin harkittiin myös John Travoltaa, Tom Hanksia sekä Tom Cruisea.

Stallone todella panosti rooliinsa, sillä hän lihotti sitä varten 18 kiloa. Kilonsa hän keräsi kotinsa lähellä olevasta pannukakkuja myyvästä puodista.

Elokuva näkyy Sub-kanavalta yöllä kello 01.05.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia