Yöllä tv:ssä: Emily Blunt hautoi huipputrillerin kuvauksissa ohjaajalta salaisuutta – selvisi suihkukohtauksessa

IMDb-arvosana on 6,5.

2.10.2024 06:00

Yön tv-viiihteessä on elokuva Nainen junassa (2016).

Rachel kärsii mielenterveysongelmista ja käyttää runsaasti alkoholia. Hänen päivittäisiin rutiineihinsa kuuluu junamatka ohi entisen kodin, jota hän ei toivoisi näkevänsä.

Sen sijaan, että Rachel katsoisi kotiaan, hän seuraa nuoren parin elämää, fantasioiden heidän täydellisestä onnestaan. Eräänä päivänä hän saa tietää seuraamansa naisen kadonneen.

Episodin neljän tähden arviossa tuumittiin seuraavasti:

Nainen junassa on yksi lähivuosien kylmimpiä psykologisia trillereitä. Yksikään elokuvan päähahmoista ei ole mukava tai millään tavoin samastuttavissa. Jos näistä ihmisistä etsii uutta esikuvaansa, päätyy varmuudella erilaisiin ongelmiin.”

Elokuvassa näyttelee myös Hayley Bennett.

Emily Blunt oli raskaana kuvausten aikana. Hän ei kuitenkaan kertonut tästä kuin näyttelijäkollegalleen Justin Therouxille. Ohjaaja Tate Taylor tajusikin asian vasta kuvatessaan suihkukohtausta kuvausten loppuaikoina.

Taylor kysyi tuolloin Bluntilta, oliko tämä pitänyt sellaista tietoa salassa, joka hänen olisi pitänyt tietää. Blunt joutui lopulta tunnustamaan, ja Taylor lupasi pitää tiedon salaisuutena. Kun kuvaukset loppuivat, Blunt oli viidennellä kuulla raskaana.

Elokuva oli menestys, mutta se sai silti vaihtelevia arvosteluja. Useimmat kriitikot kuitenkin kehuivat Bluntin roolisuoritusta. Hän saikin roolistaan BAFTA-ehdokkuuden.

Elokuva on myös Prime Videossa. Traileri alla.

Tulevat lähetykset:

  • To 3.10.2024 klo 00.25, MTV Sub

Lue myös: Suosikkiscifiin ehkä palaava Emily Blunt täytti 41 – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa