Zack Snyder kritisoi Warnerin markkinointia: ”Justice Leaguen levitys maailmalla ei ole erityisen hyvä”

Supersankareita ja kosmisia megakonnia sekä Jokeri.

Elokuvantekijä Zack Snyder on ottanut puheeksi Warner Bros. -studion Zack Snyder’s Justice Leaguen heikon levitysstrategian. Snyder ei ole tyytyväinen tilanteeseen.

Snyderin Justice Leaguehan julkaistaan USA:ssa HBO Maxissa ja avoimissa teattereissa 18. maaliskuuta. Samana päivä elokuva julkaistaan myös HBO Nordicissa ainakin Pohjoismaissa.

Snyder kritisoi samalla elokuvan brittitraileria, koska siinä ei paljastettu edes elokuvan ensi-iltapäivää.

– He eivät ole tehneet erityisen hyvää työtä elokuvan jakelun suhteen maailmalla. En todellakaan tiedä miksi. En ymmärrä tätä, Snyder kertoo haastattelussa.

Snyder epäilee, että syynä voisi olla HBO Maxin lanseeraaminen Yhdysvaltojen ulkopuolella. HBO Max käynnistyy Latinalaisessa Amerikassa kesäkuussa. Euroopassa joskus myöhemmin.

Christopher Nolan päätti monivuotisen yhteistyönsä Warnerin kanssa studion julkaisupolitiikan takia. Studio päätti viime vuoden lopulla julkaista kaikki tämän vuoden elokuvat samanaikaisesti HBO Maxissa ja niissä teattereissa, joissa se on mahdollista.

Myös Denis Villeneuve on kritisoinut äänekkäästi studion päätöstä.

Alla Justice Leaguen traileri.

Lähde: Ign

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut